Vuosi 2021 paketissa – Miika Takkula vetää yhteen päättyneen kauden

Vuoden lähestyessä loppua on hyvä aika summata mestaruuskausi 2021.

Sebastian Sorsa haastatteli HJK:n urheilujohtaja Miika Takkulaa Bolt Arenan lehtereillä. Takkulalla on selkeä näkemys siitä, miksi kausi oli Klubille menestyksekäs.

– Laadukkaat pelaajat ja osaava valmennus ovat kaiken takana. Se mieletön työmäärä, mitä joukkue tekee, jää monelta usein huomaamatta. Meillä oli lisäksi hyvä jatkuvuus edellisestä vuodesta, mutta pystyimme myös vahvistamaan niitä osa-alueita, joita tähän kauteen tarvittiin.

Onnistumisia oli useita. Takkula nostaa esiin kaksi merkille pantavaa positiivista asiaa päättyneestä kaudesta.

– Meidän nuoret pelaajat eli akatemian kasvatit, pelasivat tällä kaudella paljon enemmän. Se on strateginen tavoite ja sitä kautta tosi tärkeä asia. Kun nuoret pelaajat pääsevät isoon rooliin Veikkausliigassa, Suomen mestaruuden voittaneessa joukkueessa, niin se on todella iso juttu, Takkula kertoo

– Toisena asiana nostaisin, että vaikean koronavuoden jälkeen meillä oli tällaiset resurssit lähteä rakentamaan tätä kautta. Se kertoo pitkästä ja vastuullisesta työstä, jota Aki Riihilahden johdolla on tehty. Sen lisäksi, että voitimme mestaruuden ja pääsimme Euroopassa lohkovaiheeseen, niin teimme taloudellisesti hyvän tuloksen. Se on tässä markkinassa tosi tärkeä asia, hän jatkaa.

Takkula korostaa, että vaikka resurssit ovat kunnossa, se ei ole automaatio menestykseen.

– Se työmäärä ja menestys ei ole koskaan helppoa. Mikään ei tule itsestään. Vaatii todella paljon onnistumisia että pystyy sitä pyttyä nostamaan. Puhumattakaan siitä, että mennään lohkovaiheeseen. Meidän pitää pystyä näkemään, kuinka kovan työn takana se on.

Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.