Anna Koivusen ura jatkuu Ruotsissa

HJK:n maalivahti Anna Koivunen siirtyy Ruotsin Damallsvenskanissa pelaavan Linköpings FC:n riveihin.

Anna Koivunen - HJK Helsinki: © Jimi Soinila

Anna Koivunen (s. 2001) siirtyi Turun Palloseurasta Klubiin kaudeksi 2019. Kaudella 2019 Koivunen pelasi HJK-paidassa 20 liigaottelua ja oli avainroolissa, kun Klubi voitti tuplamestaruuden. Menneellä kaudella Koivunen pelasi Klubin maalilla kaikki kauden kahdeksantoista ottelua alusta loppuun.

– Olemme todella iloisia Annan puolesta, kun ura jatkuu ruotsalaisessa huippuseurassa. Anna on tehnyt kaikki asiat todella hyvin Klubissa ja nyt matka jatkuu ansaitusti eteenpäin. Näin me myös haluamme, että HJK:sta parhaat pelaajat siirtyvät valmiina ulkomaille hyviin seuroihin, HJK:n huippuvaiheen päällikkö Joonas Sarelius toteaa.

– Anna tuli meille nuorena ja parin kauden aikana hän on kehittynyt pelaajana paljon ja noussut Liigan parhaimmistoon. Anna on tehnyt määrätietoisesti hommia kehittääkseen omia puutteittaan. Tämä on hieno siirto, HJK:n maalivahtivalmentaja Juho Illi komppaa.

Linköpings FC sijoittui viime kaudella Damallsvenskanissa neljänneksi. Joukkueen päävalmentajana toimii ensi kaudella Andrée Jeglertz.

– Tulin Klubiin kaksi vuotta sitten. Tavoitteena oli päästä haastamaan itseä uudessa, ammattimaisessa ympäristössä sekä päästä pelaamaan mahdollisimman paljon. Jälkikäteen mietittynä olen saanut Klubilta juuri sitä mitä toivoin ja vielä paljon enemmän: Ammattimaisia olosuhteita päivittäiseen tekemiseen, hyvää valmennusta sekä paljon vastuuta. Kaksi kautta on mennyt todella nopeasti ja olen enemmän kuin kiitollinen siitä, millaisessa seurassa ja millaisten pelaajien ympäröimänä olen saanut työskennellä päivittäin, Koivunen muistelee ja jatkaa:

– Haluun kiittää koko Klubi-yhteisöä, faneja ja kaikkia, jotka ovat minua auttaneet viimeisen kahden vuoden aikana kohti suurempia pelikenttiä. Isoin kiitos kuuluu kuitenkin kaikille pelaajille. Olen etuoikeutettu, että olen saanut treenata ja pelata niin hyvien pelaajien kanssa ja onnellinen siitä, kuinka hyviä ja tärkeitä ihmisiä olen täältä löytänyt ja saanut, Koivunen kiittelee haikeana.

Onnea Ruotsin valloitukseen Anna!