Annika Haanpää – Serie B:stä vauhtia Klubiin

Viime kaudella TiPS:n hopealle johdattanut Annika Haanpää on ehtinyt 23 vuoteensa paljon, kuten kerätä kokemusta Italian Serie B:stä.  

Annika Haanpää HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Annika Haanpään tie Klubiin ei ole perinteisimmästä päästä, vaikka Euran Pallon kasvatteja on nähty HJK:n paidassa ennenkin. Haanpään futiskipinä syttyi alun perin koulun liikuntatunnilla ja pian isä jo kuskasi 9-vuotiasta Annikaa Euran Pallon treeneihin.  

– Alkuvuosista lähtien olen ollut kova kilpailemaan ja liikkumaan ja huomasin nopeasti, että sekä joukkuelajit että pallopelit sopivat itselleni parhaiten. Pikkuhiljaa mukaan alkoi tulla esikuvia ja sitä kautta ajatus korkeammalla tasolla pelaamisesta. Esimerkiksi toisen euralaisen Hanna Ruohomaan otteita Klubissa tuli seurattua, Haanpää muistelee. 

Annika Haanpää HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Eurasta Haanpään tie vei Turun Palloseuran kautta Italiaan, Serie B:n Ravenna FC -joukkueeseen. Nuorena ensimmäisen ulkomaisen ammattilaissopimuksen tehneelle Haanpäälle lähtö tuntui unelmien täyttymykseltä, mutta samalla paljastui pelin kääntöpuoli. 

– Olen tosi iloinen, että uskalsin lähteä parikymppisenä yksin toiseen maahan ja ottaa sen haasteen vastaan, mutta samalla silmät avautuivat, että ei se elämä siellä välttämättä ihan niin ruusuista ja ammattimaista ole. Olen iloinen, että sain sen kokemuksen, mutta tuntui oikealta palata Suomeen ja hakea täältä uudestaan vauhtia. Tavoite on edelleen tavoitella omaa huippua, luultavasti ulkomailla. 

Viime kaudella Tikkurilan Palloseurassa kapteenin nauhaa kantanut Haanpää on kotiutunut Klubiin hyvin. Tikkurilassa kapteeniäänestyksen voittoon johtaneet luonteenpiirteet paistavat Annikasta myös Töölössä.  

– Pyrin olemaan oma itseni enkä hae muuta roolia. Itselleni on todella tärkeää, miltä ihmisistä ympärillä tuntuu ja haluan voida itse luoda hyvää fiilistä, kannustaa, kehua ja ohjata kentällä, Haanpää kuvailee. 

Annika Haanpää HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Kansallisen Liigan kauden alkuun ollessa enää reilut pari viikkoa Bolt Arenan nurmi tuntuu jo kutsuvalta. Annikan mielessä ei kuitenkaan ole vain kauden ensimmäinen matsi, vaan koko lajin kehitys, johon Italian kokemukset tuovat oman perspektiivinsä. 

– Toivon, että nyt hyvässä vauhdissa oleva työnteko Kansallisen Liigan kehityksen suhteen jatkuu ja pääsemme kutsumaan tätä sarjaa oikeasti ammattilaissarjaksi ja Suomessa voisi ihan oikeasti pelata ammatikseen ulkomaiden tavoin.  

– Italiasta jäi erityisesti mieleen katsomoiden tunnelma, kun pelasimme vaikkapa Interiä vastaan. Fakta on, että katsomo on se 12. pelaaja ja toivon todella, että etenkin Klubin juniorit tulevat kannustamaan, se tuo meille kentällä tosi paljon voimaa, Annika päättää. 

Annikan ja muiden Klubilaisten otteita seurataan Bolt Arenalla 27.3.2022 alkaen. Varmista paikkasi katsomossa nyt!