Elisa Ikonen Klubiin

HJK on solminut keskikenttäpelaaja Elisa Ikosen kanssa kaudet 2023–2024 kattavan pelaajasopimuksen.

Elisa Ikonen - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

21-vuotias keskikentällä pelaava Elisa Ikonen siirtyy Klubiin Pallokerho-35:stä, jossa hän on pelannut juniorista saakka, viimeiset 11 vuotta. Jo 52 Kansallisen Liigan ottelua pelannut nuori taituri esiintyi kuluneella kaudella vahvasti pelaten 23 ottelua, joissa hän onnistui kahdesti maalinteossa. Ikonen on myös kuluneen kauden aikana edustanut Suomea U23-naisten maajoukkueessa.

Päävalmentaja Arttu Heinonen pitää Ikosta loistavana lisänä joukkueeseen.

– Elisa on erinomainen pallon kanssa ahtaissa tiloissa. Hän tuo joukkueelle myös fyysisyyttä puolustustyöskentelyyn keskikentälle. Hän on uutena klubilaisena sopivan ennakkoluuloton ja uskon, että saamme nauttia hänen laadukkaasta pelaamisestaan kauden aikana ja saamme dynaamisen lisän kentälle, Heinonen tuumaa ja toivottaa Ikosen samalla tervetulleeksi.

Ikonen itse uskoo siirtymisen Klubiin olevan hyvä tilaisuus kehittyä pelaajana, ja odottaakin uusia haasteita innolla:

– Olen pelannut PK:ssa 11 vuotta ja koin, että nyt on aika saada uusia ärsykkeitä ja päästä haastamaan itseään eri tavoin. Tässä vaiheessa HJK tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Uskon, että sopeudun uuteen ympäristöön hyvin ja nyt kun olen päässyt treenaamaan joukkueen kanssa, niin fiilis on ollut hyvä ja päätös on tuntunut oikealta. Odotan, että tulevan kauden aikana pääsen pelaamisessani eteenpäin ja sitä kautta pystyn antamaan joukkueelle mahdollisimman paljon, Ikonen toteaa.

Tervetuloa Klubiin Elisa!