HJK emännöi PK-35 Vantaata lauantaina Talissa
Ennen viimeisen kierroksen otteluita HJK on jo varmistanut paikkansa välierissä. Joukkue johtaa omaa lohkoaan puhtaalla pelillä. PK-35 Vantaa on lohkossa toisena, kaksi pistettä perässä.
Vierailijatkin saattavat olla jo jatkossa kun Talissa saadaan peli käyntiin. Se riippuu perjantain FC United – KPV pelin lopputuloksesta. Hyvätasoinen ja vauhdikas ottelu on kuitenkin luvassa, panoksena pelissä on lohkovoitto.
HJK:ssa töitä on kuitenkin tehty lähinnä sarja-avausta silmälläpitäen.
–Emme ole asettaneet Liigacupissa mitään tavoitteita. Kaikkia otteluita lähdemme tietysti aina voittamaan, mutta Liigacupin pelit otamme myös hyvänä tilaisuutena kokeilla pelaajia eri pelipaikoille. Poissaolojen myötä avauskokoonpanot vaihtuvat jatkuvasti. Nytkin meillä oli kolme pelaajaa U17 tyttömaajoukkueen leirillä. Esimerkiksi viimeksi avauksessa ollut Nea-Stina Liljedahl on varmuudella poissa, kertoo valmentaja Maria Virolainen ottelun alla.