HJK jatkosopimukseen Mimmi Nurmelan kanssa

Kaudesta 2019 saakka Klubin paitaa kantanut Mimmi Nurmela nähdään HJK:ssa myös kaudella 2022.  

HJK on tehnyt kauden 2022 kattavan jatkosopimuksen puolustaja Mimmi Nurmelan (s. 1996) kanssa. Peräti viisi Suomen mestaruutta voittanut Nurmela oli päättyneellä kaudella yksi Klubin runkopelaajista pelaten kauden 2021 Kansallisessa Liigassa 23 ottelua Klubin puolustuksessa. Aiemmin urallaan Nurmela on edustanut pääsarjassa myös PK-35 Vantaan riveissä. Yhteensä liigaotteluita kokeneella puolustajalla on 135, joista 64 HJK:ssa.  

HJK:n päävalmentaja Jonne Kunnas pitää Nurmelaa tärkeänä palasena HJK:n puolustukselle myös tulevalla kaudella.  

– Olen iloinen siitä, että Mimmi jatkaa meidän mukanamme tulevalla kaudella. Hän tuo isosti lisäarvoa joukkueen arkeen, niin kentälle, kuin persoonansa kautta myös koppiin. Pelaajana hän on vahva puolustuspään pelaaja. Hänen pallollinen osaamisensa sopii hyvin siihen, miten pyrimme pelaamaan. Uskon, että ympäristömme pystyy auttamaan Mimmiä edelleen jatkamaan kehitystään, Kunnas analysoi.  

Kulunut kausi jätti puolustajalle nälkää tulevaan: 

– Viime kaudesta jäi rikkonainen fiilis. Emme pystyneet hyödyntämään joukkueen koko potentiaalia. Tulevalla kaudella tavoitteenani on kasvaa ihmisenä ja pelaajana, saada onnistumisia ja sitä kautta auttaa joukkuetta mestaruuden tavoittelussa.  

Nurmelalla on tärkeä rooli myös koko joukkueen hengen kohottajana. 

– Haluan tukea joukkuekavereitani niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin sekä luoda ympärilleni positiivista energiaa ja avointa ilmapiiriä, Nurmela kiteyttää. 

HJK Naisten otteita seurataan ensi kaudellakin Bolt Arenalla. Tutustu kauden 2022 kausikorttivalikoimaan ja lunasta paikkasi katsomoon!