HJK jatkosopimukseen Wilma Sjöholmin kanssa
HJK on tehnyt kauden 2022 kattavan jatkosopimuksen hyökkääjä Wilma Sjöholmin kanssa.
Pietarsaarelaislähtöinen hyökkääjä Wilma Sjöholm (s. 1999) on ollut Klubissa kaudesta 2020 lähtien. Ura HJK:ssa ei ole päässyt kuitenkaan vielä täyteen lentoon loukkaantumisten vuoksi.
Nuorella hyökkääjällä on Suomen lisäksi kokemusta myös Ruotsin pääsarjasta, jossa hän pelasi Damallsvenskanissa Djurgårdenin riveissä kausilla 2018 ja 2019 yhteensä 15 ottelua.
HJK:n päävalmentaja Jonne Kunnas on luottavainen jälleen pelikuntoa lähestyvän Sjöholmin suhteen.
– Wilman edelliset vuodet ovat olleet haastavia loukkaantumisten saralla. Häntä onkin varsinkin henkisesti koeteltu kovasti niiden suhteen, mutta uskon, että hän on pystynyt nämä vastoinkäymiset käsittelemään ja pystyy tulemaan takaisin entistä vahvempana. Nyt tärkeää onkin edetä rauhassa ja pyrkiä saamaan mahdollisimman ehjä harjoituskausi, jonka jälkeen saada tuntumaan peleihin. Kun tämä onnistuu, niin olen varma, että Wilma tulee saavuttamaan hienoja asioita Klubin paidassa, Kunnas uskoo.
Sjöholm itse odottaa jo kentälle paluuta.
– Odotin viime kautta innolla, mutta valitettavasti loukkaannuin pahasti jo alkuvuodesta. Merkittävän tuen ja motivoivan ympäristön ansiosta kuntoutus on sujunut tosi hyvin. Odotan innolla, että pääsisin jälleen kentälle nauttimaan pelaamisesta, Sjöholm kertoo ja jatkaa:
– Haluan näyttää tänä vuonna, mihin pystyn jalkapalloilijana. Klubi on uskonut minuun haasteistani huolimatta, joten nyt olisi aika antaa takaisin.
Sjöholmin ja muiden HJK Naisten pelaajien otteita seuraat paikan päällä Bolt Arenalla. Tutustu kausikortteihin ja varmista paikkasi katsomossa!