HJK kohtaa Cupin finaalissa FC Hongan

Kahtena edellisenä vuonna hopealle Cupissa jäänyt, sekä kauden avaustappionsa kärsinyt HJK lähtee ärsytettynä hakemaan pokaalia Tammelasta.

HJKon ollut hyvä viikko alla, ja valmistautuminen Cupin finaaliin on täydessä vauhdissa.

– Joukkue on palautunut viime viikon ottelusta, ja olemme päässeet harjoittelemaan asioita, jotka ovat vaatineet erityishuomiota. Keskittymisemme on ollut puolustuksen laadussa ja siinä, miten saamme tehot tappiin, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.

Sunnuntain vastus Honka ei ole päästänyt HJK:ta helpolla runkosarjan aikana. Ensimmäisessä kohtaamisessa Klubi kairasi 1–0-voiton Tapiolasta, ja heinäkuussa espoolaiset ryöstivät pisteen 2–2-tasapelistä.

– Olemme valmennuksen kanssa scoutanneet Hongan ja käyneet asiat joukkueen kanssa läpi harjoituksissa. Pelaajat ovat keskenään tuttuja myös sen takia, että siellä pelaa meidän entisiä pelureita. Tiedämme tarkkaan meidän iskunpaikat, Heinonen kertoo vastustajasta.

Joukkueessa on hyvä terveystilanne, mikä mahdollistaa sen, että finaaliin saadaan hyvä rosteri kamppailemaan Cupin mestaruudesta.

– Meidän valmistautuminen finaaliin ei sinänsä poikkea normaalista. Panosta löytyy tietysti normaalia enemmän, mikä luo hyvää ja positiivista energiaa. Tähän matsiin ei kuitenkaan tarvitse tehdä taikatemppuja, että kohtaamiseen syttyisi, vakuuttaa Heinonen.

Cupin finaalissa on ensi kertaa käytössä videoerotuomari VAR, joka tuo lisäelementin otteluun.

– Meidän täytyy pystyä pelaamaan tilanteet loppuun saakka. Meidän ei tarvitse puuttua vääriin tai oikeisiin vihellyksiin, koska niiden oikeudenmukaisuus saadaan tarkistettua nauhalta, Heinonen sanoo.

Koko joukkueen lataus tulevaan finaaliin on kohdillaan viime lauantain sekä edellisvuosien pettymyksien jäljiltä.

– Meillä on alla kauden avaustappio, ja nyt meidät on todella suututettu. Lisäksi, kun kahtena vuotena peräkkäin Cupin finaalista on jäänyt käteen hopeamitalit, olemme valmiimpia kuin koskaan. Finaalissa meidän on onnistuttava maalinteossa, ja me teemme sen hinnalla millä hyvänsä. Tällä joukkueella onnistumme siinä varmasti, Heinonen painottaa.

Se on saletti, että lyömme peliin ihan kaikkemme. Vain voittaja muistetaan, ja tämä on meidän vuosi, päättää Heinonen.

Elli-Noora Kainulainen sekä Jenna Topra pääsivät haastatteluun kertomaan tunnelmista ennen tärkeää Suomen Cupin finaaliottelua.

Elli-Noora Kainulainen (vasemmalla) ja Jenna Topra (oikealla) otteluennakkohaastattelussa.