HJK lopetti kautensa tappioon

Ottelulla ei ollut sarjatilanteen kannalta merkitystä, sillä kaikki mitalipaikat olivat jo varmistuneet; espoolaisia odottivat pronssimitalit pelin jälkeen. Myös klubilaisten neljäs sija oli varma. Åland United oli kaudella 2013 ylivoimainen mestari, 23 ottelusta 19 voittoa, kolme tasapeliä ja vain yksi tappio, maaliero musertava 85–16. HJK onnittelee mestarijoukkuetta!

Tappion myötä Klubin lopullinen kausisaldo muodostui sillä tavalla kielteiseksi, että joukkue hävisi enemmän pelejä kuin voitti; 8 voittoa, 6 tasapeliä, 9 tappiota, maaliero negatiivinen 38–46. Joukkueen huippusaavutus oli selviytyminen Suomen Cupin finaaliin, jossa PK-35 Vantaa oli parempi maalein 2–0. Klubin Vera Saastamoinen viimeisteli sarjassa 18 maalia, millä hän sijoittui maalintekijäpörssissä toiseksi Åland Unitedin Cynthia Uwakin jälkeen, joka teki yhden maalin enemmän.

Tapiolan Urheilupuiston hyväkuntoisella nurmella pelattu kamppailu tarjosi ainakin vaihtelevia sääolosuhteita; kylmää tuulta, kirkasta auringonpaistetta sekä ajoittain myös räntäsadetta.

Kotijoukkue aloitti kamppailun vahvasti, sillä avausmaali tuli jo kolmannella peliminuutilla. Hongan Marianna Tolvanen nousi oikealta laidalta päätyyn ja laukoi kohti HJK-vahti Noora Matikaista, jonka torjunnasta pallo kimposi taaksepäin Henni Maliselle. Tämä syötti pelivälineen Samantha Monahanille, joka viimeisteli varmasti, 1–0.

Avausmaalin jälkeen kotijoukkue jatkoi painostustaan ja olisi jopa voinut lisätä johtoaan.

Klubin ensimmäinen hyvä maalintekopaikka tuli vartin pelin jälkeen. Stephanie Rose murtautui vasemmalta laidalta rangaistusalueen sisälle ja syötti takaviistoon Annika Tossavaiselle. Tämän laukaus meni kuitenkin hieman ohi maalin.

Kun Klubi ei hyödyntänyt paikkaansa, Honka rankaisi. 21. minuutilla Marianna Tolvanen pelasi Samantha Monahanin kanssa seinäsyöttöyhdistelmän, jonka seurauksena Tolvanen pääsi läpi 1v1-tilanteeseen Noora Matikaisen kanssa. Tolvanen veti taistelussa pidemmän korren taitavalla nostolla yli vastaan tulleen Matikaisen.

Kun noin puoli tuntia oli pelattu Klubin Vera Saastamoinen pääsi puolittain läpi, mutta veto suuntautui Honka-vahti Ina Suutarin syliin. Taas kotijoukkue rankaisi seuraavasta tilanteesta; Nora Heroum ohitti sivurajan jälkeen Klubin puolustuslinjan ja laukoi rangaistusalueen rajalta tiukan vedon, joka livahti harmittavasti Matikaisen jalkojen välistä, 3–0.

Aivan ensimmäisen puoliajan lopulla Mari Perasto loukkaantui sen verran pahasti, että hän ei enää pystynyt jatkamaan peliä. Näin Klubi joutui pelaamaan loppuhetket vajaalla. Klubin tuloksellisesti jaettu (myös keväällä Åland Unitedia vastaan tauolla oli neljän maalin tappioasema) kauden huonoin puoliaika sai tylyn sinetin, kun ylös noussut Honka-puolustaja Emma Koivistolle teki ensimmäisen liigamaalinsa honkapaidassa avausjakson lisäajalla. Näin tauolle mentiin neljän maalin tappioasemassa.

Tauolla Klubin päävalmentaja Mari Virolainen teki peräti neljä vaihtoa; loukkaantuneen Peraston tilalle tuli Ella Rinta-Filppula, Minna Kallio puolestaan tuli maaliin Noora Matikaisen tilalle, Ulla Matikainen korvasi Laura Hyvösen ja Tessa Auvinen Annika Tossavaisen. 

Vaihdot piristivätkin Klubin peliä jonkin verran, sillä toinen puoliaika oli tasaisempi kuin avausjakso. Silti honkalaiset onnistuivat maalinteossa vielä kerran ennen kuin HJK sai kuparisen rikottua.

Kun peliä oli jäljellä parikymmentä minuuttia, Hongan Henni Malinen onnistui murtautumaan Klubi-puolustuksen läpi ja sijoittamaan pallon verkon perille ohi Klubi-maalille vaihdetun Minna Kallion.

Vartti ennen loppua HJK onnistui vihdoin viimeistelyssä. Iida Muinonen antoi vasemmalta laidalta vapaapotkun kohti Honka-maalin takanurkkaa. Hongan maalivahti Ina Suutari torjui pallon, mutta se pomppasi maalin eteen, josta kotijoukkueen puolustus ei onnistunut putsaamaan pelivälinettä väljemmille vesille. Pallo tuli Julia Säpille, joka viimeisteli varmasti loppunumeroiksi 5–1.

Maria Virolainen oli pettynyt joukkueensa esitykseen.

– Mikään suunniteltu ei oikein toiminut. En halua ottaa mitään honkalaisilta pois, he pelasivat erinomaisesti. Honka näytti, miten hyvä joukkue se parhaimmillaan voi olla. Oma pelimme oli tosi vaisua, avausjakso oli meiltä yksinkertaisesti ala-arvoinen esitys.

– Julia Säppi oli avausjaksolla harvoja meidän pelaajiamme, joka pystyi pelaamaan omalla tasollaan.

Kaudella 2014 Klubin naisten joukkueen valmentajana jatkava Virolainen kohdistaa katseensa jo tulevaan.

– Ehdottomana haasteena on meidän pallollisen pelaamisemme parantaminen, meidän pitää pystyä nostamaan peruspelaamisemme tasoa. Toinen asia on henkinen puoli. On jaksettava keskittyä pelistä toiseen riippumatta pelitapahtumista.

– Me olimme jo tällä kaudella varsin sinnikkäitä useimmissa peleissä. Jäi kuitenkin vähän sellainen tunne, että niin kauan kuin meitä kohtaan ei ollut juurikaan odotuksia, pelaamisemme oli suhteellisen rentoa. Kun pienen menestyksen myötä odotukset kasvoivat, pelaaminen rupesi muuttumaan vähän pelokkaaksi.

– Kun me haemme uusia pelaajia ensi kautta varten, painotamme voimakkaasti henkisiä ominaisuuksia, Virolainen lopettaa.

 

FC Honka – HJK 5–1 (4–0)

  1.       1–0 Samantha Monahan

  2.     2–0 Marianna Tolvanen

  3.     3–0 Nora Heroum

45+2. 4–0 Emma Koivisto

  1.     5–0 Henni Malinen

  2.     5–1 Julia Säppi

 

HJK:n aloituskokoonpano:

Noora Matikainen; Mari Perasto, Laura Hyvönen, Jennifer Ludemann, Heidi Paajonen; Julia Säppi, Jessi Hietanen, Annika Tossavainen, Iida Muinonen; Vera Saastamoinen, Stephanie Rosa

 

Vaihtopelaajat:

Minna Kallio, Ella Rinta-Filppula, Ulla Matikainen, Tessa Auvinen, Veera Viitikko, Ilona Mikkelä, Sanna Mäki

 

Vaihdot:

46′ Noora Matikainen -> Minna Kallio

46′ Mari Perasto -> Ella Rinta-Filppula

46′ Laura Hyvönen -> Ulla Matikainen

46′ Annika Tossavainen -> Tessa Auvinen

 

Veikkaustähdet:

*** Marianna Tolvanen, FC Honka

**   Emma Koivisto, FC Honka

*     Jennifer Ludemann, HJK

 

HJK:n Vera Saastamoinen oli Naisten Liigan toiseksi paras maalintekijä kaudella 2013.