HJK matkustaa Kuopioon

Naisten Liigan ylempi loppusarja pelataan yksinkertaisena sarjana, jossa vanhat pisteet säilyvät. HJK pelaa sarjassa toisen kamppailunsa. Avausottelussa Klubin tuleva Suomen Cupin loppuotteluvastus PK-35 Vantaa oli parempi luvuin 4–1. Klubi on sarjassa 29 pisteellään neljäs, Pallokissat on seuraavalla sijalla 7 pistettä pienemmällä pistepotillaan. Pallokissat hävisi ensimmäisen loppusarjapelinsä Hongalle 3–0.

Runkosarjassa HJK kukisti kuopiolaiset kahdesti. Vierasottelussa toukokuun puolivälissä HJK otti niukan 3–2-voiton. Voittomaalin teki tuolloin vaihdosta sisään tullut Ilona Mikkelä aivan kamppailun loppuhetkillä. Pari viikkoa sitten Töölön pallokentällä Klubin voittonumerot olivat selkeämmät 3–0 kamppailussa, jossa Vera Saastamoinen teki hattutempun.

Viime vuonna naisten korkeimmalla sarjatasolla debytoinut kuopiolainen Pallokissat sijoittui Naisten Liigassa kuudenneksi. Vähintään samanlainen sarjasijoitus toteutuu myös tällä kaudella.

Tällä kaudella Pallokissat on ollut tuloksien valossa helposti ennakoitava joukkue. Esimerkiksi joukkueen kaikki 6 voittoa runkosarjassa tuli  joukkueista, jotka jäivät sarjataulukossa Pallokissojen alapuolella. Pallokissojen paras maalintekijä 7 osumallaan on ollut Henna Honkanen. Eniten Veikkauspörssipisteitä on kerännyt keskikenttäpelaaja Emilia Iskanius, joka pelasi myös Suomen EM-kisoissa hienosti menestyneessä TU19-maajoukkueessa. Pallokissoilla oli muutenkin vahva edustus Suomen TU19-maajoukkueessa, sillä myös keskikenttäpelaaja Erika Winter ja puolustaja Katarina Naumann pääsivät kentälle EM-kisoissa.

HJK:n päävalmentaja Maria Virolainen pitää Pallokissoja vaarallisena vastustajana, vaikka HJK onkin voittanut molemmat sarjapelit.

– Täytyy muistaa, että viimeksi kuopiolaisilta puuttui monta pelaajaa EM-kisojen vuoksi. Ottelu ratkesi vasta toisella puoliajalla Veran maaleilla. Myös ensimmäisessä ottelussa onnistuimme tekemään ratkaisumaalin aivan lopussa.

– Pallokissoilla oli tämän kauden tavoitteena voittaa ainakin kerran kaikki vastustajansa. Tämä on nyt meidän osaltamme heidän viimeinen mahdollisuutensa. Samalla tämä on meille meidän viimeinen kilpailullinen kenraaliharjoituksemme Suomen Cupin finaalia varten.

 

Pallokissat – HJK, lauantaina 14.9. klo 16.00 Savon Sanomat Areena