Kansallinen Ykkönen: Sarjakärki HJK Akatemia ONS:n vieraaksi

HJK Akatemia jatkaa pelejään Kansallisessa Ykkösessä sunnuntaina, kun se kohtaa vieraskentällä oululaisen ONS:n.

Klubin kausi on alkanut hyvin, sillä kolmesta pelistä on saldona seitsemän pistettä. Näillä myös irtoaa tällä hetkellä sarjataulukon ykköspaikka. Klubi pelasi avauskierroksella tasapelin EBK:n vieraana, mutta sen jälkeen voitot ovat tulleet PKKU:sta ja RoPS:sta.

Sunnuntain vastustaja ONS on pelannut jo neljä peliä, joista se on kerännyt kasaan kuusi pistettä. Sijoitus taulukossa on kolmas.

– Kauden ensimmäisestä reissupelistä odotan vauhdikasta ottelua kahden hyvän joukkueen välillä. Meidän puolustaminen on kolmessa ensimmäisessä ottelussa ollut laadukasta ja kurinalaista. Vähintään sama taso pitää pystyä säilyttämään sunnuntaina. Hyökkäämisemme on ollut tähän saakka monipuolista ja siihen voi olla tyytyväinen myös, päävalmentaja Peetu Lepistö sanoo.

– Puolustuskamppailut ja niiden voittaminen on jälleen olennainen asia – ONS ei saa kontrolloida pitkiä aikoja pelistä pallonhallinnan kautta, Lepistö lisää.

Lepistö on tyytyväinen menneeseen treeniviikkoon. Kohti Oulua joukkue matkustaa lauantaina.

– Sunnuntaina pitää pystyä etenemään eri rytmeillä ja aiheuttaa näin ongelmia ONS puolustukselle. Oletus on, että he haluavat prässätä meitä ylhäältä. Meidän tavoitteena on kolme pistettä ja jatkaa sarjassa ilman tappioita, päävalmentaja päättää.

ONS – HJK
SU 4.5. 14.00
Castrenin kenttä