Lauantaina Talissa: HJK Akatemia – KuPS
Kansallisen Ykkösen kauteen valmistautuva HJK Akatemia pelaa lauantaina Talissa Kansallisen Cupin pelin Kuopion Palloseuraa vastaan.

Viime kaudella Ykkösen voittanut HJK Akatemia pääsi mukaan Kansalliseen Cupiin täydennysmenettelyn kautta, kun liigajoukkue JyPK jäi kilpailusta pois. Kahdeksan joukkueen cup pelataan puoli- ja välierävaiheessa kaksiosaisina ottelupareina, ja voittajat etenevät aina jatkoon.
KuPS ja HJK Akatemia pelasivat ensimmäisen osaottelun pari viikkoa sitten Kuopiossa. Kotijoukkue KuPS oli pelissä vahvempi maalein 7-1, joten kuopiolaiset pääsevät lauantain peliin hyvistä lähtöasemista jatkopaikkaa ajatellen.
– Ensimmäisessä ottelussa päästimme harmittavat maalit heti ottelun alkuun. Tuloksesta huolimatta pelistä löytyi paljon hyviä asioita, erityisesti tokalta jaksolta ja siitä on hyvä jatkaa huomiseen kotiotteluun. Meidän nuorille pelaajille tämä on jälleen hieno mahdollisuus päästä mittaamaan omaa tasoaan Kansallisen Liigan viime kauden hopeajoukkuetta vastaan, päävalmentaja Peetu Lepistö kertoo.
– Tavoitteena on ehdottomasti pelata parempi 90-minuuttinen kuin viimeksi. Kaksinkamppailut ovat erityisesti asia, jossa meidän täytyy pystyä parantamaan. Meillä on selkeät pelaamisen periaatteet ja niiden tulee näkyä lauantain ottelussa, Lepistö jatkaa.
HJK Akatemia aloittaa kautensa Kansallisessa Ykkösessä 12.4. Pre-season on sujunut toistaiseksi suunnitelmien mukaan ja tavoitteena on saada mahdollisimman paljon kovia pelejä, joka tukee nuorten pelaajien kehittymistä.
– Ottelusta on varmasti tulossa vauhdikas ja viihdyttävä. Pre-season on sujunut todella hyvin ja olemme treenanneet todella paljon ja laadukkaasti. Lauantaina on jälleen mahdollisuus ulosmitata treenikentällä tehtyä työtä. Odotamme innolla ottelua, päävalmentaja sanoo.

Kansallisen Cupin otteluissa kausikorttilaiset (Klubien Klubi, Tilauskausikortti ja Kansallisen Liigan kausikortti) pääsevät veloituksetta sisään näyttämällä kausikorttiaan tai kausikortin tilauksen tositetta, kuten tilausvahvistusta tai kausikortin laskua.
Irtoliput Kansallisen Cupin otteluihin kustantavat 10€ aikuisilta ja lapsilta 5€. Muistutamme, että lipunmyyntiä ei ole paikan päällä, joten ne on ostettava ennakkoon.
Ruutu ei lähetä ottelua, vaan sitä voi seurata suorana ainoastaan paikan päällä. Osta lippusi otteluun osoitteesta hjk.lippu.fi
Ottelu Talin jalkapallohallissa alkaa kello 13.30.
Kahviota pitää lauantaina P14 akatemiajoukkue.