HJK pakkovoiton edessä
Klubi kärsi 1–0 tappion Kansallisen Cupin välierien ensimmäisestä osaottelusta Åland Unitedia vastaan ja lähtee ratkaisevaan kamppailuun takaa-ajoasemasta.

HJK matkusti maanantaiksi takaisin Helsinkiin Maarianhaminan vierasottelusta, ja on suunnannut katseensa kohti ratkaisevaa osaottelua.
– Meillä on takana onnistunut treeniviikko! Olemme joukkueen kanssa analysoineet edellisen ottelun ja korostaneet se positiivisia asioita ja vahvistaneet niitä entisestään. Samalla olemme tunnistaneet kehityskohdat, joiden parantaminen on avainasemassa toiseen osaotteluun, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.
HJK haluaa olla entistä laadukkaampi pallon kanssa ja luomaan uhkaa vastustajan puolustuslinjaa. Myös puolustussuuntaan on tehtävä parannuksia.
– Puolustuspelaamisessa meidän on voitettava enemmän kaksinkamppailuja, jotta pystymme hallitsemaan peliä ja vaikeuttamaan Ålandin hyökkäyspelaamista merkittävästi, Heinonen sanoo.
Sofia Jahnukaisen ja Anelma Lahikaisen sunnuntain ottelun aikana tulleet loukkaantumiset osoittautuivat onneksi odotettua lievemmiksi. Sen sijaan Lotta Kalske, Laura Hillberg ja Milja Kiviaranta ovat edelleen sivussa.
– Joukkueen terveystilanne on kuitenkin parempi kuin viime viikolla, ja saamme kokoonpanoon takaisin tärkeitä pelaajia, Heinonen kertoo tilanteesta.
Klubi lähtee taistelemaan finaalipaikasta lauantaina Åland Unitedia vastaan. Ensimmäinen osaottelu päättyi saarella kotijoukkueen 1–0 voittoon. HJK on nyt pakkovoiton edessä edetäkseen finaaliin.
– Edellisestä ottelusta jäi paljon nälkää! Otamme mukaamme sunnuntain ottelun ensimmäisen jakson vahvan suorittamisen ja lähdemme lauantain matsiin energisellä ja aktiivisella otteella, Heinonen lupaa.
Tavoite on selvä: voitto ja paikka kauden ensimmäisessä finaalissa.
– Finaalipaikka saavutetaan kovalla työnteolla ja vahvalla yhteisellä sitoutumisella. Lähdemme otteluun hakemaan laadukasta ja taisteluhenkistä esitystä. Tervetuloa kannustamaan meidät voittoon, Heinonen toivottaa.
Ennakkohaastattelussa Juulia Grönlund ja Edit Mare kertovat odotuksistaan lauantain otteluun.
Ottelun kahviosta huolehtii PPV/ PiTa/ GrIFK T 2010-2012 yhteisjoukkue.
Liput on ostettava matsiin ennakkoon osoitteesta hjk.lippu.fi.