HJK pistejahtiin kohti Savoa

HJK:lla on edessään helatorstaina vieraspelireissu. Vastaan asettuu Väre Arenan uudistetulle viheriölle KuPS kello 14.15.

Klubin kausi on alkanut vakuuttavasti, kun kolmesta ensimmäistä ottelusta on poikinut kolme voittoa. Joukkue on onnistunut maalinteossa jokaisessa ottelussa ja osumia on kertynyt yhteensä seitsemän, joista on vastannut peräti viisi pelaajaa. Omissa on soinut vain kauden avausottelussa kahdesti. Viime ottelun HJK pelasi kotonaan voittaen HPS:n 2-0.

– Kausi on alkanut hyvin, josta meillä on hyvät fiilikset ja itseluottamus kunnossa. Olemme valmistautuneet tulevaan otteluun hyvin ja pyrkineet kehittämään HPS-pelistä asioita, jotka eivät olleet aivan timanttisella tasolla, joukkueen päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.

KuPS on pelannut kaikki kolme otteluaan vieraissa, joten kuopiolaisille on luvassa odotettu kauden ensimmäinen kotimatsi. Joukkue on voittanut tähän astisista otteluista kaksi ja pelannut yhden tasapelin. Viime pelissä KuPS voitti PK-35:n luvuin 1-2.

Preseasonilla joukkueet kohtasivat kahdesti, joista Klubi vei molemmat nimiinsä. Tällä hetkellä Klubi on sarjataulukossa toisena ja KuPS kolmantena.

– Odotettavissa on varmasti sarjan kahden kärkijoukkueen kaksinkamppailu pisteistä. Molemmat joukkueet haluavat prässätä aggressiivisesti ja voittaa pallot korkealla. Olemme puolustaneet viime aikoina erikoistilanteet hyvin ja uskon sen tuovan meille etua, Heinonen sanoo.

Kuopiolaisten peliä hankaloittaa se, että KuPSin toppari Liina Nora on pelikiellossa punaisen kortin johdosta. Heinonen kertoo HJK:n olevan valmistautunut tähän ja heidän olevan valmiimpana taistelemaan pisteistä.

– Meillä on hyvä energiataso ja positiivinen fiilis, jonka uskon kantavan huomenna pitkälle, Heinonen päättää.

Maija Koota jatkaa kauttaan toistaiseksi Kotkassa.

Maalivahtiosastolle on tullut muutoksia, sillä Klubin 2004-syntynyt Maija Koota pelaa FC KTP:ssa lainalla loppu kauden. Hän on pelannut jo yhden ottelun kotkalaisten rivistössä. Kootalla on sopimus HJK:n kanssa kausista 2024 ja 2025 ja viime kaudella hän pelasi Kansallisessa Liigassa yhteensä kuusi peliä Klubin riveissä.

– Olemme viime vuosina lainanneet useampia pelaajia tarvittaessa pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa toisiin liigaseuroihin tai Ykkösen seuroihin. Näin pystymme saamaan isoa vastuuta heille. Meillä on liigajoukkueessa ja Ykkösen joukkueessa yhteensä viisi maalivahtia, jotka ovat kaikki nyt kunnossa ja hyvässä vireessä. KTP:lla oli pieniä haasteita maalivahtiosastolla, joten tässä tapauksessa kaikki voittavat, huippuvaiheen päällikkö Joonas Sarelius kertoo.

KuPS-ottelun alla haastattelimme jälleen HJK:n pelureita. Katso videolta, kun keskikenttäpelaaja Milja Kiviranta ja puolustaja Jenna Topra kertovat kauden tavoitteistaan sekä ennakoivat tulevaa vastusta Kuopion Palloseuraa.

Milja Kiviranta (vasemmalla) sekä Jenna Topra (oikealla) pääsivät haastateltavaksi enne Kuopion reissua.