HJK taisteluvoitolla Suomen Cupin finaaliin

Klubi kukisti välierässä keskiviikkona Talissa FC Hongan jännittävien vaiheiden jälkeen 1–0 (0–0). HJK:n ratkaisijaksi nousi vaihtopenkiltä Julia Säppi, joka minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä viimeisteli hallitusti kamppailun ainoan osuman kauniin kuvion jälkeen.

Säppi oli tullut kentälle viisi minuuttia aikaisemmin Iida Muinosen tilalle. Koko ottelun rajusti taistellut HJK oli saanut pelin loppuvaiheessa muutamia vaarallisia vastahyökkäyksiä. Nyt Jessi Hietanen ja Stephanie Rose pelasivat vasemmassa laidassa hienon yhdistelmän, jonka seurauksena Rose pääsi murtautumaan Hongan puolustuksen välistä vierasjoukkueen rangaistusalueen sisään. Rose kuljetti palloa muutama metri päätyrajasta kohti Honka-maalia ennen kuin antoi hallitun ulkosyrjäsyötön takatolpalle, josta tilanteeseen oikea-aikaisesti liikkunut Säppi sijoitti pallon vuorenvarmasti ohi Honka-vahti Vera Variksen.

– Upea suoritus Julialta, maali oli tosi taidokkaasti tehty. Se ei ollut ihan helppo paikka, koska kenttäkään ei ollut aivan tasainen maalin edustalla. Se oli todellinen taitosuoritus, päävalmentaja Maria Virolainen kehui suojattiaan heti ottelun jälkeen.

Stephanie Rose antamassa hallittua ulkosyrjäsyöttöä voittomaaliin.

Loppuottelussa HJK saa vastaansa PK-35 Vantaan, joka kukisti omassa välierässään vieraissa VIFK:n 2–1 (0–1).

Keskiviikon kamppailu upeassa syyskelissä Talin hyväkuntoisella nurmella ei ollut Klubille helppo. Joukkueen avauskokoonpano 4-4-2 -ryhmityksessä oli Noora Matikainen maalissa, puolustuslinja Heidi Paajonen, Petra Koivuvaara, Jennifer Ludemann, Laura Hyvönen, keskikentällä Iida Muinonen, Jessi Hietanen, Veera Viitikko, Annika Tossavainen ja kärkiparina Vera Saastamoinen ja Stephanie Rose.

Erinomaisesti koko kamppailun HJK-maalissa pelannut Noora Matikainen joutui jo kolmannella minuutilla venymään hyvään torjuntaan etukulmasta. 10. minuutilla Hongan Marianna Tolvanen pääsi aivan yksin läpi, mutta Matikainen selvitti tilanteen oikea-aikaisella vastaantulollaan. Hongan kovassa paineessa topparipari Ludemann-Hyvönen selvisi hyvin. Varsinkin Klubin parhaana palkittu Ludemann hallitsi ilmatilaa suvereenisti.

Klubilla oli suuria vaikeuksia saada syöttöpeliään kulkemaan etenkään keskikentällä. Tämän seurauksena kärkipari Saastamoinen-Rose jäi suhteellisen työttömäksi. Honka-vahti Variksen kulmaksi torjuma Saastamoisen terävä laukaus 27. minuutilla jäi Klubin parhaaksi tilanteeksi avausjaksolla.

– Meillä oli puolustuksessa muutama turha höntyily. Korostin, että meidän täytyy malttaa pitää peli puolustuslinjamme etupuolella. Jos emme päästä vastustajaa selän taakse, meillä ei ole mitään hätää. Pyrimme myös hyökkäyksissämme hyödyntämään enemmän laitapelaajiamme, päävalmentaja Virolainen kertasi tauolla antamiaan ohjeita.

Vaikka Honka oli toisellakin puoliajalla peliä hallitseva joukkue, HJK oli nyt selvästi vaarallisempi. 69. minuutilla Klubilla oli jo erinomainen paikka, joka muistutti hiukan maalitilannetta. Rose ajoi vasemmalta sisään ja syötti Saastamoiselle maalin eteen noin pilkun kohdalle. Saastamoinen laukoi terävästi, mutta Vera Varis Honka-maalissa venyi hienoon torjuntaan.

Päävalmentaja Maria Virolainen teki toisella jaksolla Säpin sisääntulon lisäksi kaksi muuta vaihtoa; 57. minuutilla Ella Rinta-Filppula tuli Annika Tossavaisen tilalle, ja Mari Perasto korvasi loppuminuuteilla Jessi Hietasen.

Ottelu näytti kulkevan vääjäämättä kohti jatkoaikaa ennen Säpin voitto-osumaa. Kun hyvin tuominnut erotuomari Minna Mäenpää vihelsi viime minuuttien ankaran taistelun jälkeen päätösvihellyksen, HJK-leirissä alkoi villi voitontanssi.

Päävalmentaja Maria Virolainen halusi kiittää koko joukkuettaan erinomaisesta taistelusta. Hän ei halunnut nostaa ketään kenttäpelaajaa erityisesti esiin. Maalivahti Noora Matikainen sai kuitenkin erityismaininnan.

– Nooralla on koko joukkueen luottamusta herättävät otteet, kun ei tarvitse olla huolestunut pallon lähestyessä omaa maalia. Muuten olin ylpeä kaikista pelaajistamme, tämä oli koko joukkueen voitto.

HJK kohtaa PK-35 Vantaan Suomen Cupin finaalissa Sonera Stadiumilla 29.9. klo 15.30.

Otteluraportti FC Hongan kotisivuilla

 

HJK – FC Honka 1–0 (0–0)

89. 1–0 Julia Säppi

 

HJK:n avauskokoonpano: 
Noora Matikainen; Heidi Paajonen, Petra Koivuvaara, Jennifer Ludemann, Laura Hyvönen; Iida Muinonen, Jessi Hietanen,  Veera Viitikko, Annika Tossavainen; Vera Saastamoinen, Stephanie Rose

 

Vaihtopelaajat:                                                                                                                                    Ella Rinta-Filppula, Mari Perasto, Ulla Matikainen, Julia Säppi, Ilona Mikkelä, Sanna Mäki, Minna Kallio                                                                                                                   

 

Vaihdot:

57′ , Annika Tossavainen -> Ella Rinta-Filppula

84′ Iida Muinonen -> Julia Säppi

90+1′ Jessi Hietanen -> Mari Perasto

Voittomaalin tekijää Julia Säppiä onnittelevat Stephanie Rose ja Vera Saastamoinen.