HJK voittoon metroderbyssä

HJK voitti lauantaina kotikentällään FC Hongan lukemin 2–1.

honkaraportti
Roosa Tuominen & Essi Sainio

HJK lähti peliin voitto takataskussaan ja taisteluilme oli säilytetty viimeisestä pelistä tähän.

Ensimmäinen puoliaika mentiin HJK:n vahvassa hallinnassa ja Klubi loikin paikkoja alusta asti tasaiseen tahtiin.

Ensimmäinen paikka siunaantui jo neljän minuutin pelin jälkeen, kun Katariina Kosolan veto painui niukasti ohi Honka-maalin. Hyvien paikkojen luonti tuotti lopulta 30. minuutin jälkeen tulosta, kun hyvän prässin ansiosta Kosola sai riistettyä pallon Honka-puolustukselta. Lopulta Roosa Tuominen siirsi kotijoukkueen varmasti 1–0-johtoon. Osuma oli ensimmäinen Tuomiselle HJK-paidassa.

Vahvan ensimmäisen puoliajan täydensi 45. minuutin kohdalla Leonie Pankratzin hankkima rangaistuspotku, jonka 200. liigaotteluaan pelannut Linda Ruutu kävi ampumassa varmasti maaliin. Tauolle mentiin HJK:n 2–0-johdossa.

Toisen puoliajan alku oli edelleen vahvaa tekemistä Klubilta ja paikkojakin riitti. Noin 70. minuutin kohdalla Honka sai kuitenkin hyvän vaiheen peliinsä, ja 78. minuutin kohdalla vierailijat kavensivat lukemiksi 2–1 Krista Hakalan vapaapotkumaalilla. Honka painoi lopussa kovaa päälle ja täysien pisteiden takaamiseksi Ella Kelloniemi venyi huikeisiin torjuntoihin etenkin pelin lopussa.

– Hyvä voitto, todella hieno taistelu. Ensimmäisen puoliajan olimme erittäin suvereeneja omassa tekemisessä. Äärimmäisen ylpeä koko jengistä, staffista sekä kannattajista, joista oli tänään meille iso apu, ottelussa valmennuksesta vastannut Arttu Heinonen kiteyttää.

Tulevana lauantaina HJK kohtaa vieraissa sarjan toisena majailevan Åland Unitedin kello 17.00.

Kokoonpano:
Maaria Roth
Mimmi Nurmela
Linda Ruutu
Ria Karjalainen (87.Josefina Ndombele)
Roosa Tuominen (66.Vilma Hakala)
Leonie Pankratz (77.Silja Jaatinen)
Katariina Kosola (77.Sonja Hillberg)
Essi Sainio
Ella Burton
Ella Kelloniemi
Laura Hillberg (66.Nea Lehtola)

HJK – FC Honka 2–1 (2–0)
30. 1–0 Roosa Tuominen
45. 2–0 Linda Ruutu rp.
78. 2–1 Krista Hakala