HJK:n kauden päätös lauantaina Bolliksella

HJK:n kauden viimeinen Naisten Liigan ottelu on edessä lauantaina 15.10. Klubi saa vastaansa Kuopion MimmiFutiksen Töölön pallokentällä pelattavassa ottelussa. Sinivalkoiset ovat jo mitalisijansa varmistaneet, mutta mitalin väri ratkeaa vasta lauantain kierroksen jälkeen. FC Honka, PK-35  Vantaa sekä HJK voivat vielä sijoittua mille sijalle tahansa kärkikolmikossa.
Kuopiolaisvieraat ovat taulukon kahdeksantena melko tiiviissä keskikastissa. Putoamisuhkaa ei ole, mutta voitolla joukkue voi parhaimmillaan nousta sarjan alemman puolikkaan parhaaksi joukkueeksi. KMF on voittanut edelliset kaksi otteluaan TPS:ää ja FC Unitedia vastaan, mutta edeltävät kierrokset ovat olleet kuopiolaisille erittäin vaikeita.
HJK on edelleen mukana mestaruustaistelussa, vaikka kauden puolivälissä tilanne näyttikin jo varsin hankalalta. Joukkueella on sarjan paras maaliero ja eniten tehtyjä maaleja, mutta se ei muuta tilannetta suuntaan tai toiseen: lauantaina on voitettava ja PK-35:n on joko hävittävä tai pelattava tasan Kokkola F10:n kanssa. 
 

Mestaruustaistelu:

1. PK-35 Vantaa 62pt
2. HJK 61pt
3. FC Honka 60pt. 
HJK:n Heidi Lindström iloitsee kiihkeästä mestaruustaistelusta. Hyökkääjä uskoo joukkueiden saavan lisälatausta tilanteesta, jossa kaikkien on voitettava.
– Se voi näkyä jonkinlaisena hermostuneisuutena kaikilla joukkueilla. Mun mielestä on kauhean hienoa, että kaikki kolme joukkuetta taistelevat mestaruudesta. Siinä säilyy jännitys ihan viimeiseen peliin asti, Lindström sanoo.
Sinivalkoisten kausi on ollut täynnä suuria onnistumisia sekä myös epäonnistumisia. HJK avasi kauden vahvasti, mutta sarjasijoitus kärsivät alkukesän tappioista. Joukkue pystyi kasaamaan rivinsä uudelleen ja loppukauden Klubi on saalistanut hyviä tuloksia.
– Meillä on ollut ylä- ja alamäet tällä kaudella. Hyvän loppukauden ansiosta taistellaan vielä mestaruudesta.  Ihan hyvät fiilikset kaudesta, vaikka olisi voinut mennä paremminkin, Lindström sanoo.
Kausi ei onneksi kuitenkaan ole vielä ohi, vaan mestaruuspokaali voi suunnata vielä Helsinkiin. HJK on onnistunut kaatamaan lauantain vastustajan KMF:n molemmissa kauden aikaisemmissa otteluissa. Vierasottelu päättyi HJK:n 1-3 – voittoon ja kotona vietettiin 11-0 – maalijuhlia. ”Heiskan” mielestä KMF on ollut vaikea vastustaja etenkin vieraissa, mutta kotiotteluun lähdetään aina luottavaisin mielin.
– Luottavaisin mielin, mutta helpolla emme voitto tule saamaan. KMF:llä tuntuu olevan aina extralatausta meitä vastaan. Kotikenttä on tosi iso etu meille. Tuntuu siltä, että pelaamme pallokentällä aina aika hyvin. On hyvä asia saada lopettaa kausi kotona, Lindström sanoo.

Ottelu näytetään suorana YLE:n netissä osoitteessa yle.fi/areena

HJK – KMF
La 15.10. kello 15.00
Töölön pallokenttä