HJK:n tavoitteena alemman jatkosarjan voitto

HJK:n loppukausi on täynnä haasteita. Kausi ei ole sujunut toivotulla tavalla ja loppukauden Klubin naiset kamppailevat alemmassa jatkosarjassa. Päävalmentaja Maria Virolaisen mukaan tavoitteet loppukaudelle ovat hyvin selkeät.

– Ehdottomasti ensisijainen tavoite on olla jatkosarjan paras. Toinen tärkeä tavoite on parantaa omaa peliä koko ajan. Kauden mittaan otteet ovat olleet aika ailahtelevaisia ja loppukauden osalta pyritään nimenomaan tasaisuuteen, kertoo Virolainen.

Vaikka HJK ei tällä kaudella mitaleista taistelekaan, ovat loppukauden pelit silti tärkeitä. Alemman jatkosarjan voitolla irtoaisi seitsemän sija Naisten Liigasta. Mikäli ailahtelevat otteet jatkuvat, voi pahimmassa tapauksessa kohtalona olla karsiutuminen liigasta. Virolainen on kuitenkin luottavainen, että HJK:n peli on menossa parempaan suuntaan.

– Kauden aikana emme ole oikein missään vaiheessa löytäneet varsinaista ydinkokoonpanoa, joten olemme joutuneet kierrättämään paljon pelaajia. Nyt kuitenkin tuntuu, että kokoonpano on pikkuhiljaa muovautumassa ja tätä kautta pelikin tulee varmasti parantumaan, Virolainen toteaa luottavaisin mielin.

Joukkueen sisällä ei mitalipelien ulkopuolelle jäämisestä olla masennuttu, vaan kaikki ovat täysillä mukana loppukauden peleissä.

– Tottakai oli iso pettymys jäädä alempaan jatkosarjaan, mutta joukkueen sisällä vallitsee silti positiivinen fiilis. Pelaajat haluavat näyttää ja pelata hyvän loppukauden, toteaa päävalmentaja Virolainen.

Loppukaudesta HJK:lla on edessä paljon tiukkoja otteluita, joista seuraava pelataan jo ensi sunnuntaina Kokkola F10:a vastaan. Jokainen kamppailu on erittäin tärkeä, sillä neljän joukkueen jatkosarjassa jokaisella ottelulla on todella suuri painoarvo. Etenkin ensi sunnuntain pelistä Virolainen odottaa erityisen tiukkaa.

– Todella tasainen peli on tulossa aivan varmasti. Olemme kohdanneet Kokkolan kaksi kertaa tällä kaudella ja molemmat kamppailut ovat olleet äärimmäisen tiukkoja. Näissä peleissä olemme pelanneet hyvin ja onnistuneet kääntämään molemmat ottelut voitoksemme. Toivottavasti sama trendi jatkuu myös sunnuntaina, Virolainen ennakoi.

Kokkolan joukkue on jo tuttu vastustaja Klubille ja Virolainen paljastaa luottavaisin mielin HJK:n iskunpaikat viikonlopun kamppailuun.

– Puolustuspelimme pitää toimia hyvin, sillä vastustajalla on monta taitavaa yksilöä, varsinkin hyökkäyspäässä. He pelaavat nopeaa ja suoraviivaista peliä, joten meidän pitää olla hereillä koko ajan. Hyökätessämme pitää antaa painetta vastustajan puolustukselle ja haastaa paljon yksi vastaan yksi -tilanteissa. Näissä piilee se voiton avain, analysoi Virolainen joukkueensa mahdollisuuksista.

HJK-Kokkola F10 Sunnuntaina 21.9.2014. kello 15.00  Ottelu pelataan Talin nurmella.