Iso joukko klubilaisia nuorten maajoukkueissa
Nuoria klubilaisia on seuraavien viikkojen aikana iso joukko nuorten maajoukkueissa.

Suomen U19-maajoukkue pelaa huhtikuun alussa EM-jatkokarsinnat Puolassa. Puolan lisäksi vastassa ovat Saksa ja Israel. Lohkovoittaja etenee suoraan EM-kisoihin.
HJK:n liigajoukkueesta U19-maajoukkueen mukaan lähtevät Milja Kiviranta, Kerttu Sarelius, Anelma Lahikainen, Aada Mäkelä, Sofia Jahnukainen, Iiris Holmström sekä Akatemiassa pelaava Aava Salmela.
U18-maajoukkue (2007) puolestaan matkustaa huhtikuun alussa Turkkiin, jossa pelataan UEFA Friendship Cup. Klubista mukana ovat liigajoukkueen Olivia Reis sekä Akatemiasta Laura Oksanen ja Ines Pietikäinen. Suomen vastustajat ovat Libanon, Tansania ja Jamaika. Tämän lisäksi ohjelmaan tulee vielä yksi sijoitusottelu.
U17-maajoukkue (2008) puolestaan pelasi maaliskuussa EM-jatkokarsinnat Turussa. Vastassa olivat Hollanti (0–4), Ruotsi (2–2) ja Englanti (3–1). Hollanti voitti lohkon ja Suomi sijoittui toiseksi kovassa lohkossa. HJK:sta mukana Suomen joukkueessa olivat liigajoukkueen Rebecca Viljamaa ja Helmi Vihervuori sekä Akatemian Nette Klingberg, Sofia Eranka ja Aada Mandelin.
U16-maajoukue (2009) pelasi maalikuussa tuplamaaottelun Tanskaa vastaan Eerikkilässä. Ensimmäinen peli päättyi Suomen voittoon 1–0 ja jälkimmäinen Tanskan voittoon maalein 3–2. HJK-laisista joukkueessa pelasivat Akatemian Aino Mero, Ulrika Sarelius, Aada Mandelin, Isabella Ylätalo sekä T18 Akatemian Elin Brandt, Ronja Leppämäki ja Matilda Krause.
– Yksi meidän tärkeistä mittareista on maajoukkuepelaajien määrä, mutta myös se että pelaajat ovat isossa roolissa maajoukkueissa. Kuten nämä viikot osoittavat, olemme hyvässä vauhdissa mittareidenkin osalta. On myös tärkeää, että pelaajamme pääsevät maajoukkueiden kanssa pelaamaan ikäluokkansa Euroopan huippuja vastaan – saamme siitä myös seuralle tärkeää dataa, jota pystymme hyödyntämään päivittäiseen arkeemme, urheilutoimenjohtaja Joonas Sarelius kertoo.