Janne Ukkonen uusiin haasteisiin
HJK:n fyysinen valmentaja Janne Ukkonen siirtyy uusiin haasteisiin.
Kaudesta 2016–2017 etenkin naisten liigajoukkueen ja tyttöjen Akatemiajoukkueiden parissa työskennellyt Ukkonen on jättänyt Klubiin vahvan kädenjäljen.
– Haluan kiittää Jannea menneistä vuosista koko seuran ja ennen kaikkea pelaajien puolesta. Janne on omalla asiantuntijuudellaan sekä kovalla työteolla tuonut pelaajakehityksen fysiikkapuolelle kaivattua rytminvaihtoa ja prosessi kohti urheilijan kokonaisvaltaisempaa kehittymistä on nyt entistä selkeämpi. Huippuammattilaisena Janne on vaatinut pelaajilta kovaa työntekoa oikealla tavalla ja jaamme saman tunteen myös täällä toimistolla – Janne on nostanut tekemisen kulttuurin rimaa ylöspäin juuri sopivasti pilkettä silmäkulmassa, seuran toiminnanjohtaja Timo Muurinen kiittää.
Seura tiedottaa Ukkosen position täyttämiseen liittyvistä seikoista pian.
Alla Jannen terveiset klubiyhteisölle.
”Hyvät Klubilaiset,
Oma tieni HJK:n kanssa on tulossa päätökseen. Päätös lähteä ei ole ollut helppo, sillä tämä työyhteisö ja työ ei ole kuin mikä tahansa. Se on paljon enemmän. Kutsuisin sitä ennemmin perheeksi. Ihmiset, jotka välittävät, ovat valmiita uhrautumaan ja antamaan kaikkensa toisiensa puolesta.
Olen ollut mukana kaudesta 2016/2017 ja saanut tavata uskomattomia valmentajia ja pelaajia. Persoonia, joita en koskaan unohda. En halua luetella nimiä, sillä unohtaisin varmasti useita, jotka ansaitsisivat paikan tässä tekstissä. Monet heistä ovat opettaneet minulle arvoja, joita pyrin vaalimaan myös tulevaisuudessa. Arvoja, joita olisi mielestäni hyvä ajoittain pysähtyä miettimään. Näitä arvoja minulle ovat muiden kunnioittaminen, armollisuus, tasa-arvoisuus ja rehellisyys.
Haluan kiittää kaikkia, joiden kanssa olen päässyt neljän vuoden aikana tekemään töitä. Matka, jonka olen ollut mukana klubiyhteisössä on ollut unohtumaton. On ollut suuri kunnia ja etuoikeus kulkea osana tätä yhteisöä, jonka rakentavat niin kannattajat, valmentajat, pelaajat kuin seuran toimihenkilöt. En aio kuitenkaan sanoa hyvästejä, sillä ne tuntuvat liian lopullisilta. Pikemminkin aion toivottaa hyvää ensi kautta ja toivon, että tiemme kohtaavat vielä.
Janne Ukkonen”
Kiitos Janne!