Jenna ”Jekku” Topra – kaikki pelissä

Jenna Topra on vakuuttanut vuoden ensimmäisissä Suomen Cupin otteluissa. Talvi 2022 ei kuitenkaan ole Topran ensimmäinen HJK:n paidassa.

Jenna Topra - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Jenna ”Jekku” Topran ensimmäinen futistreenikokemus syntyi Helsingissä, Klubissa. Lapsuuden paras ystävä houkutteli tuolloin yhdeksänvuotiaan Topran mukaansa HJK:n joukkuetoimintaan. Harjoitusmatkat kävivät kuitenkin nopeasti koko ikänsä Vantaalla asuneelle nuorelle pelaajalle liian pitkiksi ja seura vaihtui lähempänä kotia harjoittelevaan Tikkurilan Palloseuraan, jossa Jekku viihtyi aina viime kauteen saakka.

– En voi sanoa, että alusta asti olisi tuntunut, että jalkapallo on mun juttu. Parin vuoden harrastamisen jälkeen joukkue oli aika jakaa kilpa- ja harrasteryhmiin. Kävimme kotona keskustelua siitä, kummassa jatkaisin. Omat kaverit olivat menossa kilparyhmään, joten siinä tehtiin kyllä aika selväksi, että jos haluaa jatkaa kavereiden kanssa, pitää alkaa itsekin tekemään enemmän duunia.

– Onneksi omat kaverini olivat tosi motivoituneita ja treenasivat paljon, joten siihen rytmiin oli helppo hypätä mukaan. Siitä vuoden sisällä heräsi sitten se vahva kipinä, että tätähän mä haluan tehdä ammatikseni, ja niin se on edelleen, Topra muistelee.

Jenna Topra - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Nyt 20-vuotiaalle hyökkääjälle onkin tuon päätöksen jälkeen kertynyt rutkasti kokemusta.

– Jos mietin seuratasoa, viime kausi oli kyllä tähänastinen kohokohta. Tiedostin aika aikaisin, että menossa saattaa olla viimeinen kauteni TiPS:ssa, joten asennoiduin nauttimaan täysillä. Kausi meni lopulta sekä henkilökohtaisesti että joukkueelta hyvin ja pääsin myös nousemaan U23-maajoukkueeseen.

– Ennen kutsua U23 mukaan itselläni oli takana jakso, jolloin en ollut onnistunut henkilökohtaisesti kovin hyvin enkä päässyt omalle tasolleni. Vaikka olin ollut koko ajan varalla, oli kiva yllätys päästä mukaan rinkiin ja lopulta jo ensimmäinenkin tapahtuma sujui myös omalta osalta hyvin. Maajoukkuekokemukset ovat muutenkin olleet oman kehittymisen seuraamiselle tärkeitä nuoresta pitäen ja näin vanhempana ihan huikeita kokemuksia, etenkin EM-pronssi, Topra kertaa.

Niin Jenna Topran tähänastista uraa kuin tulevaisuuden suunnitelmiakin kerratessa esiin nousee vankkumaton päämäärätietoisuus.

– Nämä vuodet ovat futiselämän ja oman kehitykseni kannalta niin tärkeitä, että laitan tähän nyt kaiken keskittymiseni ja katson mihin se johtaa. Haluan ensin vakiinnuttaa futiksen ammattimaisen arjen elämääni ja sen jälkeen lisätä yhtälöön opiskeluja, jos ne sopivat kokonaisuuteen.

– Tällä hetkellä on joka päivä fiilis, että jes, pääsee treeneihin. Meillä on hyvä porukka kasassa ja treeneissä kaikki haluavat kehittyä ja antavat kaikkensa ja se puskee itseäkin eteenpäin. Valmennus myös uskoo meihin tosi paljon, Topra kuvailee tilannettaan.

Jenna Topra - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Tämänhetkisen treeni- ja elämäntilanteensa Topra näkee askeleena kohti seuraavia tavoitteita, jotka eivät tälle päättäväiselle pelaajalle ole vain unelmaa, vaan konkreettisia päämääriä.

– A-maajoukkue on kaiken päämäärä. Se tulee, kun tulee ja se tulee, kun sen ansaitsee. Se ei ole itselleni ehkä vielä lähivuosina ajankohtaista, vaan parhaat vuoteni ovat vasta tulossa, kiire ei ole. Tietenkin olisi myös tosi siistiä päästä ulkomaille pelaamaan, etenkin champpareita.

– Ihmisenä tiedän mitä tavoittelen, ja olen nuoresta asti pystynyt sanomaan mitä elämältä haluan. Tie on sikäli tiedossa ja nyt tehdään töitä sen eteen. Futis on se mitä elän ja hengitän, se mistä nautin. Toivottavasti se näkyy myös kentällä.

Samaa sanomaa Jekku haluaa painottaa myös jokaiselle juniorille, joka ei koe olevansa jalkapallon ihmelapsi tai jolle ovet eivät ole auenneet syystä tai toisesta ensimmäisellä yrittämällä.

– Sillä ei ole väliä mistä tulet ja kuinka hyvä olet tietyssä iässä. Kaikki kehittyvät ihan eri tavalla ja eri aikaan. Esim. Anna Auvinen nousi A-maajoukkuerinkiin tosi myöhään. Vaikka missaisit ensimmäiset majutapahtumat, ei se tarkoita, ettet voisi koskaan pelata maajoukkueessa. Pitää vaan uskoa omaan tekemiseensä ja jaksaa tehdä duunia pitkäjänteisesti, Topra painottaa.

Tiesitkö Jenna Toprasta?

#10
Takoi viime kaudella 12 maalia
Muuttanut juuri ensimmäistä kertaa Helsinkiin
Kasvissyöjä
Kiinnostunut maantiedosta