Kansallisen Cupin toinen osaottelu Myyrmäessä
HJK ja PK-35 Vantaa kohtaavat Kansallisessa Cupissa Myyrmäki-hallissa maanantaina klo 15.

HJK piti helmikuussa puolentoista viikon mittaisen loman ja on nyt palannut joukkueharjoituksiin.
– On hienoa saada koko joukkue taas kasaan, ja fiilis on erinomainen. Loppuviikosta saimme myös viimeiset maajoukkuepelaajat mukaan, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.
Alkuviikon HJK harjoitteli pienemmällä ryhmällä keskittyen henkilökohtaisempaan valmennukseen.
– Preseasonin toinen puolisko on nyt käynnissä. Olemme pystyneet panostamaan entistä enemmän yksilölliseen kehitykseen ja keskittymään tiettyihin ominaisuuksiin, Heinonen jatkaa.
Maajoukkuetehtävissä oli yhteensä yhdeksän HJK-pelaajaa.
– Helmi Vihervuori edusti U17-maajoukkuetta ja pelasi yhden ottelun. Lotta Kalske ja Sara Sievistö esiintyivät pirteästi U23-joukkueessa. Lisäksi Anelma Lahikainen sai isot minuutit, ja Iiris Holmström sekä Milja Kiviranta onnistuivat maalinteossa Walesia vastaan U19-maajoukkueessa. Kokonaisuudessaan loistavaa suorittamista kaikilta, Heinonen iloitsee.
HJK on kohdannut PK-35 Vantaan jo kahdesti alkuvuoden aikana ja valmistautuu nyt Kansallisen Cupin toiseen osaotteluun.
– Olemme hallinneet molempia aiempia kohtaamisia, kontrolloineet peliä ja luoneet runsaasti maalipaikkoja. Olemme tehneet jo yhteensä yhdeksän maalia PK:n verkkoon, Heinonen kertaa.
Klubi lähtee otteluun vahvasta asemasta, sillä ensimmäinen osaottelu päättyi 4–1 voittoon.
– Lähdemme hakemaan välieräpaikkaa ja toteuttamaan aktiivista peliämme, Heinonen painottaa.
PK-35 Vantaa on kärsinyt tappioita harjoitusotteluissaan muun muassa EBK:ta ja Honkaa vastaan, mutta viimeisin ottelu AIK:ta vastaan osoitti joukkueen iskukyvyn.
– PK-35 voitti AIK:n 1–0 puolustusvoittoisella pelillä ja pystyi pitämään johtonsa loppuun asti, Heinonen kertoo.
Heinonen odottaa Klubilta vahvaa suoritusta maanantain ottelussa.
– Välieräpaikka vaatii meiltä laadukkaan 90-minuuttisen, jotta etenemme seuraavaan vaiheeseen, Heinonen summaa.
HJK:n keskikenttäpelaaja Emmaliina Tulkki sekä hyökkääjä Sara Sievistö ennakoivat maanantain ottelua.