Kapteenisto kaudella 2025
Joukkue on äänestänyt kapteenistoon viime kaudelta tutun kolmikon, jota täydentää yksi HJK:n uusista sopimuspelaajista.

Mestaruuskauden 2024 kapteenisto – Maaria Roth, Reetta Suomela ja Tuuli Enkkilä – jatkaa myös kaudella 2025. Kolmikon täydentää täksi kaudeksi Klubiin siirtynyt Minea Lassas.
– Olemme valinneet neljä kapteenia johtamaan joukkuetta tällä kaudella. Olen äärimmäisen iloinen ja tyytyväinen, että pääsemme tekemään heidän kanssaan yhteistyötä, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.
Roth toimii toista vuotta peräkkäin joukkueen kipparina.
– Maaria on alakerran johtava pelaaja ja puolustuksen liima. Hän on kehittynyt huimasti viime kauden aikana ja on erittäin laadukas pelaaja pallollisena. Lisäksi hänellä on tärkeä rooli pelaajien ja staffin välisessä kommunikaatiossa, Heinonen sanoo.
Suomela nousi kapteenistoon viime kaudella uutena pelaajana ja jatkaa tehtävässä myös tällä kaudella.
– Reetta tuo joukkueeseen positiivista energiaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hän on hyvä tunnistamaan joukkueen mielentilan ja osaa pumpata siihen tarvittavaa fiilistä, Heinonen kertoo.
Enkkilä on myös tuttu kasvo HJK:n kapteenistossa.
– Tuuli on erittäin vahva pelaaja, joka selviytyy vaikeistakin tilanteista. Hän on kokenut monia kansainvälisiä turnauksia ja ollut pitkään johtavassa roolissa. Hänen rauhallisuutensa ja malttinsa ovat tärkeitä sekä kentällä että joukkueen sisällä, Heinonen sanoo.
Kapteenistoon liittyy uutena Lassas, joka teki heti vaikutuksen joukkueessa.
– Minea on iloinen ja energinen pelaaja, jolla on jo kokemusta kapteenina toimimisesta Ruotsissa ja PK-35 Helsingissä. Hänellä on luonnollista johtajuutta, ja hänen vahva puolustuspelaamisensa tuo joukkueeseen tärkeitä elementtejä, Heinonen summaa.