Katarina Naumanen palaa Klubiin

Kokenut kuopiolaislähtöinen puolustaja palaa Klubin paitaan.  

Katarina Naumanen - HJK Helsinki. Photo: © HJK Helsinki

HJK on tehnyt kauden 2022 kattavan sopimuksen puolustaja Katarina Naumasen (s. 1995) kanssa. Naumanen on tuttu näky klubipaidassa, sillä hän pelasi jo aiemmin urallaan kolme kautta HJK:ssa, vuosina 2016–2018.  

HJK:n lisäksi Naumanen on kotimaisessa liigassa nähty myös Pallokissojen, FC Hongan ja Kuopion Palloseuran väreissä. Yhteensä Naumanen on pelannut urallaan 167 Kansallisen Liigan ottelua. Maajoukkueessa puolustaja on edustanut Suomea viidesti.  

Ulkomailla Naumanen on pelannut Yhdysvalloissa University of Central Floridassa kaudella 2015 sekä Norjassa Stabækissa, jota hän edusti kauden 2019.  

HJK:n päävalmentaja Jonne Kunnas näkee Naumasen tuovan paljon lisää joukkueen puolustukseen. 

– Kata on pelaaja, joka sopii persoonana erinomaisesti mukaan joukkueeseemme. Hän pystyy myös kokeneena pelaajana (ulkomaat ja A-maajoukkue) tuomaan paljon lisää koko joukkueellemme. Pelillisesti Kata vahvistaa toppariosastoamme ja tuo varsinkin lisää puolustusosaamista pelaamiseemme, Kunnas uskoo.  

Talven ensimmäisissä otteluissa Naumasta ei loukkaantumisen vuoksi vielä nähdä.  

– Hän kärsi viime vuonna loukkaantumisen, josta kuntoutuminen on sujunut erinomaisesti, mutta alkutalven otteluissa häntä ei vielä nähdä, Kunnas kertoo.  

Naumanen itse odottaa Klubipaidan pukemista jo innolla.  

– Olen hyvin innoissani palatessani Klubiin. Seurassa on tehty erittäin hienoja panostuksia pelaajien arkeen ja ammattimaisuuteen. Koen, että pystyn tuomaan joukkueeseen kokemusta, johtajuutta ja vahvaa puolustuspelaamista. Yhtä lailla, näen Klubin henkilökohtaisesti hyvänä seuraavana askeleena kehittyä pelaajana, Naumanen kertoo.  

Tavoitteet Naumanen kohdistaa tulevaan arkeen.  

– Ensimmäinen tavoitteeni tietenkin on palata kentälle loukkaantumisen jälkeen. Se on kaikista tärkein ja prioriteettilistalla ylimpänä. Sen jälkeen, aion tehdä kaikkeni, jotta pystyn tukemaan joukkuetta menestykseen. Totta kai, tavoite on aina saavuttaa oma potentiaalini pelaajana. Tuloksellisesti, Kansallisen Liigan mestaruus sekä kansainväliset pelit ovat ehdottomasti listani kärjessä ohjaamassa päivittäistä tekemistäni. 

Tervetuloa takaisin Klubiin Kata!  

HJK Naisten otteita seuraat parhaiten paikan päällä!
Tutustu kauden 2022 kausikortteihin täältä.