Kauden ensimmäinen kotiottelu tuo Bolt Arenalle sarjanousija VIFK:n
HJK kohtaa Vaasa IFK:n sunnuntaina äitienpäivän ottelussa klo 16.

HJK:lla on takanaan tavallista pidempi harjoitusviikko, sillä kauden avausottelu pelataan sunnuntaina.
– Olemme valmistautuneet hyvin tulevaan otteluun. Åland United -peli on purettu tarkasti, ja otamme sieltä mukaan erityisesti pallollisen pelaamisen hyvät asiat sekä tavan, jolla puolustimme erikoistilanteita ja vastaiskuja, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.
Viikon aikana joukkueen terveystilanne on muuttunut haastavammaksi. Varmuudella sivussa sunnuntain ottelusta ovat Jenna Topra ja Kerttu Sarelius.
– Tästä huolimatta saamme erittäin iskukykyisen ryhmän kasaan sunnuntaille, Heinonen vakuuttaa.
VIFK nousi täksi kaudeksi Briotech Kansalliseen Liigaan ja on panostanut joukkueeseensa nousun myötä vahvasti. Avausottelusta joukkue nappasi voiton, mutta sen jälkeinen ottelu HPS:ää vastaan oli haastava.
– Heiltä puuttuu sunnuntaina yksi avainpelaajista punaisen kortin vuoksi, mikä varmasti vaikuttaa heidän valmistautumiseensa, Heinonen toteaa viitaten edelliskierroksen Hops-otteluun.
Heinonen kuvailee VIFK:n pelitapaa suoraviivaiseksi, ja vertaa sitä Åland Unitedin pelityyliin.
– He hyökkäävät suoraviivaisesti pääosin yhtä kaistaa pitkin kuten Åland United. Erona Ålandiin on se, että VIFK ei juuri prässää, vaan vetäytyy nopeasti blokkiin. Meidän täytyy pystyä liikuttamaan heidän puolustusmuotoaan tehokkaasti ja luomaan uhkaa eri kaistoilta – ja saada paljon pelaajia boksiin, Heinonen analysoi.
– Pallonmenetyksissä meidän on tärkeää reagoida nopeasti laadukkaalla vastaprässillä, Heinonen lisää.
Erikoistilanteet ovat jälleen tärkeässä roolissa.
– Meidän on onnistuttava erikoistilanteissa molempiin suuntiin, ja tähän asti olemme tehneet siinä hyvää työtä, Heinonen painottaa.
Heinonen toivottaa kotiyleisön lämpimästi tervetulleeksi Bolt Arenalle.
– Olemme valmiina kauden ensimmäiseen kotiotteluun ja taistelemaan kolmesta pisteestä – äitien kunniaksi, Heinonen päättää.
HJK-VIFK -ottelu pelataan Bolt Arenalla sunnuntaina 11.5. klo 16. Liput otteluun tästä!
Ennakkohaastattelussa keskikenttäpelaaja Minea Lassas ja laitapelaaja Elli-Noora Kainulainen.