Kauden ensimmäinen mestaruus tarjolla
HJK kohtaa Kuopion Palloseuran Kansallisen Cupin finaalissa Bolt Arenalla sunnuntaina.

Kahden ottelun viikosta huolimatta valmistautuminen finaaliin on sujunut normaalisti.
– Joukkue pääsi kokonaisuudessaan harjoittelemaan perjantaina, kun viimeiset maajoukkuekomennuksillaan olleet klubilaiset palasivat Helsinkiin, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.
– Terveystilanne on kokonaisuudessaan melko hyvä jo sunnuntain otteluun. Suurimmalta osin saamme kokoonpanon kasaan sarjan alkuun, mikä on meille erittäin positiivinen uutinen, Heinonen iloitsee.
Maaliskuussa HJK ei päässyt mittaamaan finaalin vastuksen Kuopion Palloseuran tasoa joukkueessa kiertäneen influenssan vuoksi.
– Olemme sen sijaan keskittyneet oman pelaamisen kehittämiseen ja viimeistelleet pelillisiä yksityiskohtia. Lisäksi olemme saaneet paljon tietoa KuPSin ja HJK Akatemian kohtaamisista Kansallisesta Cupista, Heinonen sanoo.
– KuPSille on tullut paljon muutoksia joukkueeseen, ja useita avainpelaajia on siirtynyt muualle. Korvaajia on saatu muun muassa Ilveksestä. Joukkue on muuttunut hieman suoraviivaisemmaksi ja pelissä on nyt enemmän vauhtia, Heinonen analysoi.
– KuPS on kohdannut pre-seasonillaan pääasiassa Ykkösen joukkueita, kuten Ilveksen, ONSin, RoPSin, sekä nousijajoukkueen VIFK:n, Heinonen jatkaa.
Heinonen kertoo, ett joukkueessa vallitsee hyvä ja positiivinen ilmapiiri.
– Pelaamisemme on kehittynyt systemaattisesti koko pre-seasonin ajan. Luotamme omaan valmistautumiseemme ja laadukkaaseen tekemiseemme – uskomme vahvasti siihen, että se tuottaa tulosta, Heinonen toteaa.
– Finaaliottelussa meidän tulee olla rohkeita pallollisena, rakentaa hyökkäyksiä rytmikkäästi ja luoda laadukkaita maalintekopaikkoja. Toisaalta meidän pitää olla valmiita reagoimaan nopeasti tilanteenvaihtoihin ja hyökätä terävästi niistä. KuPSilla on vahvoja laukojia, joten meidän on tärkeää pystyä blokkaamaan vetoja ja estämään etenemiset muotomme sisään, Heinonen kertoo.
– Lähdemme otteluun aktiivisella ja energisellä ilmeellä ja valmiina taistelemaan koko 90 minuuttia, Heinonen päättää.
Ennakkohaastattelussa olivat kapteeniston jäsen Reetta Suomela sekä hyökkääjä Sofia Jahnukainen.
Kansallisen Cupin finaali pelataan sunnuntaina Bolt Arenalla klo 12.
Liput otteluun osoitteesta hjk.lippu.fi!