Klubi hienoon vierasvoittoon

HJK ja ONS kohtasivat liigakauden 2019 avausottelussa Arina Areenalla. Klubi vei runsasmaalisen ottelun nimiinsä luvuin 2-5 (0-2). 

Ottelu alkoi HJK:n kannalta hyvissä merkeissä: Vilma Hakala toimitti pallon ensimmäistä kertaa ONS-maaliin jo pelin toisella minuutilla. Klubin pallonhallinta tuotti jälleen tulosta ottelun 18. peliminuutilla. Jutta Rantala pääsi etenemään oikealta ja laukoi kuljetuksensa päätteeksi pallon maaliin. Kotijoukkueen maalintekotilanteet olivat ensimmäisellä jaksolla harvassa ja HJK pääsi tauolle ansaitussa 0-2 johdossa. 

Toisella jaksolla oululaiset pääsivät peliin paremmin mukaan. Kanadalainen Marie Levasseur kavensi tilanteen 1-2 ottelun 48. minuutilla. ONS ei kuitenkaan ehtinyt nauttia kavennusmaalista pitkään. Jutta Rantala siirsi HJK:n taas kahden maaliin johtoon aloituksesta seuranneesta hyökkäyksestä.

HJK jatkoi 3-1 tilanteessa aktiivisten hyökkäyksien vyöryttämistä kohti kotijoukkueen maalia ja Jutta Rantala sai hattutempun täyteen ottelun 59. minuutilla. Kotijoukkue iski vielä toistamiseen, mutta Rantalan illan neljäs maali ottelun 71. minuutilla sinetöi pelin.

Päävalmentaja Joonas Rantanen oli peliin kokonaisuutena tyytyväinen.

– Kontrolloimme suurimman osan pelitapahtumia ja saimme ottelu kulkemaan tavoitteidemme mukaisesti, joten ansaitsimme ehdottomasti kolme pistettä mukaan.  Yhdeksän tehtyä maalia kahteen peliin on loistava suoritus. Puolustamista on toki edelleen parannettava, korkean prässin muuttaminen matalaan ja toisinpäin, on asia johon kiinnitämme huomiota.

ONSHJK 2-5 (0-2)
2. 0-1 Vilma Hakala
18. 0-2 Jutta Rantala
48. 1-2 Marie Levasseur
49. 1-3 Jutta Rantala
52. 2-3 Aada Törrönen
59. 2-4 Jutta Rantala
71. 2-5 Jutta Rantala

Kokoonpano:
Anna Koivunen
Maaria Roth (65. Mimmi Nurmela)
Nea Lehtola
Anna Auvinen
Elina Myllymäki (57. Emmaliina Tulkki)
Vilma Hakala
Linda Ruutu
Annika Huhta
Essi Sainio
Jutta Rantala
Hanna Ruohomaa (78. Ella Alakomi)

Vaihdossa: Lotta Rosenström, Emilia Ukkonen