Klubi jatkoi maalitehtailua Suomen Cupissa
HJK voitti sunnuntaina Suomen Cupin lohkovaiheen pelissä EPS:n maalein 8–0.
Klubi sai peliin hyvä alun, kun pelinavausmaali syntyi jo 3. minuutilla. Asialla oli Veera Hellman, joka puski Oona Seveniuksen keskityksen EPS-maaliin. 2–0-maali syntyi 17.minuutilla, kun HJK:n prässi toimi hyvin ja lopulta Hellman vapautti Seveniuksen maalintekoon.
Vierasjoukkue EPS pelasi varsin aktiivisesti ja yritti korkealla prässillä horjuttaa Klubin pelaamista. Ajoittain EPS tässä onnistuikin, mutta tasoero pelissä oli selkeä kotijoukkueen hyväksi.
Jakson lopussa Klubi teki vielä kaksi maalia. 3–0-osuman teki Sevenius, jolle Jenna Topra petasi hyvän maalipaikan boksin sisälle. Viimeisellä minuutilla Hellman murtautui vielä boksiin ja tarjoili Nea Lehtolalle takaviistosta laukaisupaikan. Lehtola ei tilanteessa erehtynyt ja näin tauolle mentiin tilanteessa 4–0.
Toisella jaksolla EPS laski prässitasoaan ja HJK pääsi hallitsemaan palloa vielä selkeämmin. Toisen jakson alussa Lehtola murtautui hyvin 16-alueen sisään ja laukoi lopulta irtopallon maalin edestä verkon perukoille. Näin taululle vaihdettiin lukemat 5–0.
70. minuutin kohdalla Hellman onnistui maalinteossa, kun Sevenius voitti pääpallon ja vapautti Hellmanin maalintekoon. Hetkeä myöhemmin Jasmin Mansaray murtautui hyvin ja keskitys painui EPS-puolustuksen kautta maaliin.
Pelin lopussa Hellman onnistui vielä kolmannen kerran maalinteossa, kun hän puski Joanna Tynnilän antaman kulmapotkun maaliin.
Näin HJK voitti pelin lukemin 8–0. Klubi voitti myös ensimmäisen cupin lohkopelinsä samoin lukemin P-Iiroja vastaan.
– Tulos oli jälleen hyvä ja pystyimme jälleen laadukkaasti luomaan erilaisista tilanteista maalipaikkoja. Kokonaisuudessaan pallon kanssa pitää pystyä olemaan edelleen huolellisempi sekä prässin eri vaiheita tulee vielä teroittaa talven aikana, päävalmentaja Jonne Kunnas totesi pelin jälkeen.
– Peli-ilme oli kokonaisuudessaan hyvä ja pystyimme pitämään saman tekemisen läpi koko ottelun. Hatunnosto EPS:lle, että he pyrkivät loppuun asti olemaan omassa pelaamisessaan aktiivisia, Kunnas jatkoi.
HJK:n pelit jatkuvat ensi lauantaina, jolloin se matkustaa Suomen Cupin lohkovaiheen päätöspeliin TPS:n vieraaksi Turkuun.
Kokoonpano:
Laihanen
Nurmela
Heininen
L. Hillberg (54.Tynnilä)
S. Hillberg
Pankratz (73.Sainio)
Topra (66.Kontturi)
Lehtola (73.Jaatinen)
Sevenius
Karjalainen (54.Mansaray)
Hellman
HJK-EPS 8-0 (4–0)
3. 1–0 Hellman
17. 2–0 Sevenius
36. 3–0 Sevenius
45. 4–0 Lehtola
51. 5–0 Lehtola
70. 6–0 Hellman
82. 7–0 Oma maali
88. 8–0 Hellman