Klubi jauhoi voiton sitkeästi puolustaneesta Tepsistä

Klubi otti kovassa rankkasateessa pelatussa ottelussa kauden yhdeksännen voiton TPS:n kustannuksella.

HJK tuli kovalla sykkeellä peliin ja aloitti heti hyökkäysten vyöryttämisen kohti TPS-maalia. Ensin Ashley Riefner tykitti vasemmalta ja hetkeä myöhemmin Nea Lehtola karkasi oikealta puolittaiseen läpiajoon. TPS:n ottelun hahmo Siiri Välimaa kuitenkin torjui pallon ensin alanurkasta sekä katkaisi Lehtolan yrityksen oikea-aikaisella vastaantulolla.

Peli noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin aikaisemmatkin ottelut: HJK piti palloa ja vastustaja pyrki iskemään vastaan. Turkulaiset puolustivat tiiviisti ja alun rynnistyksen jälkeen Klubilla oli vaikeuksia päästä laadukkaille maalipaikoille. TPS:n vaarallisin maalintekopaikka oli toisella puoliajalla, kun Katja Hakalan veto kimmahti HJK-maalin kulmasta ulos kentältä.

Sitkeästi omaa peliä pyörittänyt HJK onnistui viimein maalinteossa ottelun 67. minuutin kohdalla. Vilma Hakala syötti vasemmalta ja Jutta Rantala tuikkasi pallon yhdellä kosketuksella ohi Välimaan. Rantala viimeisteli samalla jo kauden yhdeksännen maalinsa. HJK tuplasi vielä lopussa johtonsa kulman jälkitilanteesta, Mimmi Nurmela iski ensimmäisen maalinsa Klubipaidassa upealla kaukolaukauksella.

Päävalmentaja Joonas Rantasen mukaan peli meni suunnitelman mukaan.

– Meidän prässi johti siihen, että turkulaiset valitsivat avata peliä pitkillä syötöillä, jotka hallitsimme paria tilannetta lukuunottamatta hyvin. Hyökätessä pelaajat toteuttivat niitä asioita, joita olimme harjoitelleet ja pääsimme etenemään viimeiselle kolmannekselle. Edelleen meidän olisi pystyttävä luomaan vähän enemmän maalipaikkoja. Teimme kuinenkin hyvät maalit ja oma pysyi puhtaana, joten plussan puolelle jäätiin.

HJK – TPS 2-0 (0-0)
67. Jutta Rantala
80. Mimmi Nurmela

Kokoonpano:
Anna Koivunen
Maaria Roth
Nea Lehtola (71. Hanna Ruohomaa)
Mimmi Nurmela
Anna Auvinen
Essi Sainio
Linda Ruutu (77. Annika Huhta)
Emmaliina Tulkki
Ashley Riefner
Vilma Hakala (87. Ella Alakomi)
Jutta Rantala

Vaihdossa: Rosenström, Rinkinen, Myllymäki, Auvinen