Klubi murskavoittoon kotikentällään

HJK voitti lauantaina Bolt Arenalla murskaavasti NJS:n maalein 7–0.

Ria Karjalainen - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Heti pelin alusta lähtien HJK otti pelin hallinnan kokonaan itselleen. Vierasjoukkue puolusti tiiviissä muodossa ja Klubi yritti murtaa tätä monipuolisella hyökkäyspelaamisella. Pelin henki jatkui näin koko 90-minuuttisen ajan.

Pelin avausmaali syntyi 27. minuutin kohdalla, kun Leonie Pankratz ampui rangaistuspotkusta 1–0-osuman. Pallo vietiin 11 metriin, kun NJS-puolustus kaatoi Ria Karjalaisen. Tauolle mentiin Klubin 2–0-johdossa, kun juuri ennen taukovihellystä Oona Sevenius puski pallon maaliin. Tilanne sai alkunsa Karjalaisen laukauksesta ylärimaan.

Toisella jaksolla Klubi jatkoi edelleen pelin dominointia kentällä. 52. minuutin kohdalla Karjalainen harhautteli itsensä vapaaksi ja tykitti pallon 18 metristä yläkulmaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Karjalainen onnistui jälleen, kun Essi Sainio petasi hyvän paikan maalin eteen.

Reilun tunnin pelin maalinteossa onnistui juuri kentälle vaihdettu Wilma Sjöholm, joka puski pallon lähietäisyydeltä taidokkaasti maaliin ja vei HJK:n 5–0-johtoon. 67. minuutilla Karjalainen karkasi läpiajoon ja syötti pallon Seveniukselle, joka sijoitti pallon varmasti maaliin.

Pelin lopussa maalinteossa onnistui vielä Sainio, joka tykitti pallon boksin sisältä hienosti maalin kattoon.

Näin HJK voitti pelin murskalukemin 7–0 ja jatkaa sarjataulukossa toisella sijalla.

– Lähdimme peliin totta kai ennakkosuosikkeina. Pelaajille iso kiitos siitä, että he hoitivat homman tyylikkäästi, emmekä oikeastaan joutuneet mihinkään vaikeuksiin tänään. Teimme seitsemän hienoa maalia ja omassa päässä säilyi nolla, joten peliin voi olla tyytyväinen kaikin tavoin. Kiitos myös katsomon puolelle hyvästä kannustuksesta tänään, päävalmentaja Jonne Kunnas sanoi pelin jälkeen.

– Nyt runkosarjaa on jäljellä vielä kaksi peliä. Seuraavaksi kohtaamme Ilveksen ja fokus siirretään nyt siihen. Peli kerrallaan mennään ja yritetään vielä koko ajan kehittää omaa pelaamistamme, Kunnas jatkoi.

HJK kohtaa ensi lauantaina Bolt Arenalla Ilveksen. Peli alkaa kello 17.00.

HJK – NJS 70 (2–0)
27. 1–0 Leonie Pankratz rp.
45. 2–0 Oona Sevenius
53. 3–0 Ria Karjalainen
57. 4–0 Karjalainen
67. 5–0 Wilma Sjöholm
68. 6–0 Oona Sevenius
81. 7–0 Essi Sainio

Kokoonpano:
Annika Laihanen
Mimmi Nurmela
Joanna Tynnilä
Jasmin Mansaray (67. Laura Hillberg)
Essi Sainio
Tuuli Enkkilä (67. Linda Nyman)
Ilona Walta (57. Jenna Topra)
Leonie Pankratz (79. Silja Jaatinen)
Oona Sevenius
Veera Hellman (57. Wilma Sjöholm)
Ria Karjalainen