Klubi pelaa Kansallisen Cupin voitosta lauantaina

HJK kohtaa lauantaina Kuopiossa Kansallisen Cupin finaalissa Kuopion Palloseuran.

Katarina Naumanen - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Klubi on edennyt voitosta voittoon Kansallisessa Cupissa. Viime viikonloppuja HJK kaatoi välieräpelissä TPS:n maalein 3–0. Saldona on näin toistaiseksi viidestä pelistä viisi voittoa.

Kansallinen Cup pelataan nyt ensimmäisen kerran. Kilpailun neljä parasta sai paikan suoraan Suomen Cupin 5. kierrokselle.

– Olemme saaneet hyviä pelejä Kansallisessa Cupissa. Nyt edessä on finaali, johon olemme ansaitusti edenneet. Totta kai, finaalissa voi olla vain yksi tavoite, päävalmentaja Arttu Heinonen pohtii.

KuPS on hallitseva Suomen mestari, joka on edennyt myös Kansallisessa Cupissa voitosta voittoon. KuPS on jälleen tänä vuonna kerännyt vahvan joukkueen ja hankkinut ulkomailta myös muutaman uuden vahvistuksen.

– Pelistä on odotettavissa kahden hyvän joukkueen kohtaaminen. Molemmat haluavat varmasti voittaa kauden ensimmäisen pytyn. Ja toki tässä haetaan myös ennakkoasetelmia sarjakauteen, Heinonen sanoo.

KuPS voitti omassa välierässään Åland Unitedin maalein 2–1 viime sunnuntaina. Klubi puolestaan kaatoi omassa välierässään TPS:n.

– Meillä on ollut energinen viikko treenikentällä. Olemme pystyneet keskittymään monipuolisen pelaamisen kehittämiseen. TPS-peli on myös purettu ja analysoitu, joten olemme hyvin pystyneet valmistautumaan KuPS-peliin. Välierässä tuli jonkin verran pikkuvammoja, mutta onneksi meillä joukkue täynnä hyviä pelaajia, päävalmentaja kertoo.

– Odotan pelistä intensiivistä taistelua voitosta ja kovatempoista peliä, joka varmasti näkyy kovana taisteluna kentällä, mutta olemme valmiita vierasreissuun ja ottamaan voiton Savosta!

KuPS – HJK
Kansallinen Cup
1.4.2023 klo 14.15
Väre Areena, Kuopio

KuPS tuottaa ottelusta striimin, joka on katsottavissa 5 € hintaan.