Klubi vaikeuksien kautta voittoon

HJK oli ensimmäistä kertaa kaudella tappioasemassa, mutta onnistui kääntämään vaihtelevassa säässä pelatun ottelun itselleen 2-1.

Vierasjoukkue KuPS oli saapunut Helsinkiin nälkäisenä ja aloitti ottelun terävästi. Klubi-pelaajien syöttöjä vaivasi pieni huolimattomuus ja savolaiset onnistuivat kääntämään kaksinkamppailut itselleen. HJK:n vaikea alku sai jatkoa ottelun 10. peliminuutilla, kun Gentjana Rochi pommitti pallon kulmapotkun jälkeisestä ruuhkasta vastustamattomasti maaliin.

0-1 maalin jälkeen HJK yritti aktiivisemmin löytää tiloja savolaisten puolustuksesta, mutta pallollisten pelaajien huonot ratkaisut jatkuivat. Klubi onnistuu saamaan KuPS:n rangaistusalueen reunalta muutamankin erikoistilanteen, mutta palloa ei saatu maaliin asti. Ottelun hienoin torjunta nähtiin, kun Anna Koivunen tuplatorjuu ensin jalalla ja sitten kädellä Paula Auvisen maalintekoyritykset.

Jos ensimmäinen puoliaika oli vierailijoilta terävämpää pelaamista, oli toinen jakso miltei täysin HJK:n hallinnassa. Anna Auvinen toi Klubin väkisin tasoihin 56. peliminuutilla ja tämän jälkeen kotijoukkue sai pallonhallinnan selkeästi itselleen. Kuopiolaiset valuivat pelin edetessä yhä syvemmälle ja pallon alla oli matalassa blokissa peräti yhdeksän pelaajaa. HJK sai luotua useampia vaarallisia maalipaikkoja, mutta helpottava 2-1 osuma syntyi vasta ottelun 86. peliminuutilla. Vaihdosta sisään tullut Essi Sainio viimeisteli kauden kolmannen maalinsa.

Päävalmentaja Joonas Rantanen oli ottelun jälkeen tyytyväinen pisteisiin.

– Emme pelanneet tänään parasta peliämme, mutta paransimme toiselle puoliajalle riittävästi. Oli tärkeä kokemus nousta tappioasemasta voittoon. Meidän pitää myös miettiä harjoittelimmeko tällä viikolla jossain asioissa väärin, koska emme olleet niin energisiä ja latautuneita kuin aikaisemmissa peleissä, pohtii Rantanen.

HJK – KuPS 2-1 (0-1)
10. Gentjana Rochi
56. Anna Auvinen (Emmaliina Tulkki)
86. Essi Sainio

Kokoonpano:
Anna Koivunen
Maaria Roth
Anna Auvinen
Mimmi Nurmela
Linda Ruutu
Annika Huhta (73. Essi Sainio)
Emmaliina Tulkki
Vilma Hakala (70. Nea Lehtola)
Ashley Riefner
Hanna Ruohomaa (90+2. Ella Alakomi)
Jutta Rantala

Vaihdossa: Lotta Rosenström, Tessa Rinkinen ja Elina Myllymäki