Klubikapteeni odottaa jo Mestarien liigan karsintojen alkua
Linda Ruutu edusti HJK:a myös seuran edellisellä eurotaipaleella kaudella 2006-2007.
Klubin pitkä odotus päättyy, kun se hallitsevana mestarina pääsee pelaamaan paikastaan Euroopassa. Keskiviikkona pelattavassa mestarien Liigan karsintaottelussa vastaan asettuu islantilainen Valur.
– Näitä pelejä on odotettu kauan, joten koko joukkue on innoissaan, että pääsemme vihdoin pelaamaan ”Chämppäreitä”. Valur on varmasti kova joukkue, mutta uskomme omaan tekemiseemme ja voittomahdollisuuksiimme, Ruutu avaa.
Valur oli Mestarien liigan arvonnoissa sijoitettujen joukossa (15.). Karsintakierroksen joukkueiden sijoituslista perustuu maan viiden vuoden menestykseen Mestarien liigassa. HJK oli ei-sijoitettujen joukossa (26.).
Ruudun mukaan tärkeintä on ollut perjantain TiPS-ottelun jälkeen saada palautuminen käyntiin.
– Mestarien Liigan peli tulee nopeasti, mutta oli kuitenkin hyvä saada maajoukkuetauon jälkeen kovatasoinen peli alle ennen kuin lähdetään Islantiin. Siinä mielessä TiPS-ottelu toimi hyvänä valmistautumisena, vaikka tulos ei tietenkään tyydytä.
Eurodebyytti 16-vuotiaana
Ruutu edusti HJK:a myös seuran edellisellä eurotaipaleella kaudella 2006-2007. HJK voitti UEFA Cupin (ent. Mestarien liiga) karsintalohkonsa ja eteni ylivoimaisella tavalla turnauksen varsinaiseen lohkovaiheeseen. Ruutu debytoi karsintalohkon ottelussa makedonialaista Skinponjatista vastaan. Klubi voitti 8-0 ja vasta 16-vuotias Ruutu iski hattutempun.
– Silloin ei peliminuutteja vielä kauheasti irronnut, mutta olimme varmistaneet jo jatkoon pääsyn, joten taisin päästä merkityksettömässä ottelussa pelaamaan koko pelin. Oli hienoa päästä pelaamaan ja kiva saada onnistumisia maalien muodossa. Kyseessä on muistaakseni edelleen urani ainoa hattutemppu.
Europelit ovat Ruudun mukaan ehdottomasti kauden kohokohta ja niihin pääsy nimenomaan Klubipaidassa erityistä. Kapteenin mukaan yksiosaisessa ottelussa korostuu henkinen puoli.
– Pidän tärkeänä, että uskomme omaan tekemiseen ja toteutamme niitä asioita, missä olemme olleet hyviä tällä kaudella. Turnausmuotoisessa pelissä yksittäisen ottelun merkitys on suuri, ja silloin korostuu henkinen puoli. Hyvän ilmapiirin vaaliminen on tärkeää, ja siinä on kapteeneilla iso rooli. Yksi peli kerrallaan mennään, mutta jokaista lähdetään tietysti voittamaan. Karsinnoista läpi pääseminen varsinaiseen turnaukseen olisi upeaa, päättää Ruutu.
Ke 4.11. Valur – HJK, Reykjavik klo 15:00 (UTC +0) Origo völlurinn-stadion
VALUR
Valur FC on monilajiseura Islannista, Reykjavikista. Naisten joukkue on voittanut Islannin mestaruuden 11 kertaa ja sen suurimat menestyksen vuodet olivat 2000-luvun alkupuolella, kun se voitti kuusi mestaruutta kausina 2004-2010.
Islannin liigakausi alkoi kesäkuussa ja takana on 16 pelattua pelikierrosta. Sarja on kuitenkin toistaiseksi keskeytetty koronan takia. Valur on hävinnyt ainoastaan kaksi ottelua sarjan kärjessä olevalle Breidablikille.
Kauden 2020 tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Elin Jensen (13 maalia) ja Hlin Eiríksdóttir (11 maalia). Molemmat hyökkääjät pelaavat Islannin maajoukkueessa ja Valurin tehot ovat viime kausina olleet pitkälti tämän hyökkääjäkaksikon varassa.
Jensenin ja Eiríksdóttirin lisäksi Valurin joukkueesta maajoukkueessa pelaavat maalivahti Sandra Sigurðardóttir, puolustajat Hallbera Guðný Gísladóttir, Elísa Viðarsdóttir,
Guðný Árnadóttir sekä hyökkäyspään pelaaja Fanndís Friðriksdóttir.