Klubille hieno voitto Hongasta

HJK voitti lauantaina Bolt Arenalla FC Hongan maalein 4-0.

Pelin ensimmäinen 45-minuuttinen oli lähes täydellistä Klubin hallintaa. Ottelun avausmaali syntyi jo 4. minuutin kohdalla, kun Leonie Pankratzin nappikeskitys tavoitti maalin edestä Katariina Kosolan, joka laukoi pallon tyylikkäästi Honka-maaliin.

23. minuutin kohdalla HJK onnistui toistamiseen maalinteossa. Maalintekijänä oli Essi Sainio, joka puski Pankratzin antaman kulmapotkun maaliin.

Pelin avausjaksolla Klubilla oli maalien lisäksi useampi hyvä maalipaikka. Honka ei paikkoja pystynyt luomaan. Näin tauolle mentiin HJK:n 2-0-johdossa.

Toisella jaksolla peli pysyi edelleen hyvin HJK:n hallinnassa. Peliä oli pelattu 64 minuuttia, kun Kosola tarjoili Ria Karjalaiselle hyvän paikan. Karjalainen ampui pallon tyylikkäästi Hongan maalin yläkulmaan.

78. minuutin kohdalla Karjalainen onnistui jälleen. Tällä kertaa maali syntyi läpiajon päätteeksi. Osuma oli Karjalaisen kauden yhdeksäs.

Pelissä debyytin Kansallisessa Liigassa sai itselleen HJK:n Linda Räisänen, joka vaihdettiin kentälle 80. minuutin kohdalla.

Näin HJK palasi kahden tappion jälkeen taas voittojen tielle ja nousi sarjataulukossa neljänneksi.

– Olimme tänään todella energisiä kentällä. Saimme luotua hyvän määrän laadukkaita maalipaikkoja ja niistä palkintona neljä hienoa maalia. Pienen tauon jälkeen onnistuimme myös tekemään erikoistilannemaalin, valmentaja Arttu Heinonen iloitsi pelin jälkeen.

Nolla päästettyä maalia sai myös valmentajan tyytyväiseksi.

– Puolustimme kollektiivisesti jokaisella kentän osa-alueella ja pakotimme Hongan hyvin suunnitelman mukaisiin träppeihin, joista saimme hyviä riistoja ja otettua kontrollin meille. Palkintona tästä nollapeli, Jonne Kunnasta edelleen sijaistava Heinonen sanoi.

– Tästä pelistä jokainen pelaaja ansaitsee erityismaininnan. Haluan myös kiittää kannattajia loistavasta kannustuksesta koko matsin ajan, valmentaja jatkoi.

Klubin pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat ensi lauantaina, kun Bolt Arenalle vieraaksi saapuu KuPS.

HJK-FC Honka 4-0 (2-0)
4′ 1-0 Katariina Kosola
23′ 2-0 Essi Sainio
64′ 3-0 Ria Karjalainen
78′ 4-0 Ria Karjalainen

Kokoonpano:
Annika Laihanen
Mimmi Nurmela
Maaria Roth
Laura Hillberg (81.Linda Räisänen)
Katariina Kosola (72.Sonja Hillberg)
Leonie Pankratz
Tuuli Enkkilä (81. Linda Ruutu)
Essi Sainio
Ria Karjalainen
Roosa Tuominen (62. Linda Sällström)
Vilma Hakala (62. Silja Jaatinen)