Klubin joukkue viimein kasassa
Yhdysvaltalaispelaajat Kaylee Dao ja Kristina O’Donnell ovat liittyneet karanteenijakson jälkeen mukaan joukkueen harjoitusvahvuuteen.
Kaylee Dao ja Kristina O’Donnell ovat liittyneet mukaan Klubin harjoitusvahvuuteen. Dao matkusti maaliskuussa koronavirusepidemian puhjettua takaisin kotimaahansa ennen matkustusrajoitteiden voimaantuloa. Dao saapui Helsinkiin uudestaan O’Donnellin kanssa kesäkuussa.
O’Donnell (s. 1998) on erinomanen ja monikäyttöinen puolustuspään pelaaja. Hän on Daon tavoin pelannut yliopistossa Oklahoma Soonersin riveissä.
– Olen todella iloinen, että pääsemme viimein kunnolla mukaan joukkueen toimintaan. Haluan puolustaa mestaruutta sekä kasvaa avainpelaajaksi joukkueessa. En malta odottaa, että pääsemme pelaamaan, O’Donnell avaa.
Molemmat pelaajat ovat edustuskelpoisia perjantain PK-35 Vantaa -ottelussa.