Lauantaina HJK – PK-35

HJK jatkaa pelejään Kansallisessa Liigassa tulevana lauantaina, kun vieraaksi Bolt Arenalle saapuu PK-35.

Annika Haanpää - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

ENNAKKOASETELMAT

Kansallinen Liiga palaa EM-kisatauolta tositoimiin tulevana viikonloppuna. Liigaa on nyt pelattu 12–13 peliä per joukkue. Runkosarjassa on yhteensä 18 ottelukierrosta, jonka jälkeen kuusi parasta jatkaa pelejään Mestaruussarjassa ja neljä heikointa jatkavat taistelua sarjapaikastaan.

HJK on tällä hetkellä sarjataulukossa kolmantena. Edellä ovat pelin enemmän pelannut KuPS (36) sekä PK-35 Vantaa (31). HJK:lla pisteitä on 26, jotka ovat tulleet 12 pelatusta pelistä.

Ennen taukoa HJK voitti ONS:n ja HPS:n ja lähti tauolle näin kahden pelin voittoputkessa.

Klubin parhaat maalintekijät ovat olleet tällä kaudella Oona Sevenius (7) ja Ria Karjalainen (6).

Klubin pelaajista Daniela Tolonen jatkaa edelleen toistaiseksi lainalla HPS:ssa. Sonja Hillbergin lainapesti NJS:ssa myös jatkuu vielä toistaiseksi. VIFK:ssa lainalla ollut maalivahti Ella Kelloniemi on puolestaan palannut takaisin Klubiin. HJK:n pelaajatilanne lauantain peliin on hyvä, joka myös mahdollistaa Hillbergin ja Tolosen lainapestien jatkumisen.

PK-35

PK-35 on pelannut varsin hyvän kauden Kansallisessa Liigassa. Sarjataulukossa Rami Rantasen luotsaama joukkue on viidentenä 20 pisteellään. PK-35 on hyvää vauhtia menossa Mestaruussarjaan, sillä seitsemäntenä olevalla Hongalla on pisteitä vasta yhdeksän.

PK-35:n paras maalintekijä on ollut Emilia Kupsanen, jolla maaleja on tehtynä viisi. Krista Hakala on osunut kolmesti ja Elisa Ikonen sekä Nora Lehto kahdesti.

PK-35 on tällä kaudella päästänyt ainoastaan 13 maalia. Joukkueen vahvuus onkin hyvin toimiva ja organisoitu koko joukkueen puolustuspelaaminen. Hyökkäyspeli pohjautuu vastahyökkäyspelaamiseen sekä vaarallisiin erikoistilanteisiin.

EDELLISET KOHTAAMISET

Kevätkierroksella HJK ja PK-35 kohtasivat Talin hallissa. Ottelu päättyi lukemiin 1–1. Klubi meni pelissä johtoon Ria Karjalaisen maalilla, mutta PK-35 tasoitti yliajalla Ada Lindrothin toimesta.

Liigatasolla HJK ja PK-35 ovat kohdanneet viisi kertaa. Peleistä kaksi on päättynyt Klubin voittoon, kaksi tasapeliin ja yksi PK-35 voittoon. Maaliero viidestä pelistä on 8–5 Klubin hyväksi.

PÄÄVALMENTAJA JONNE KUNNAS

– Kiva päästä jatkamaan sarjaa kesätauon jälkeen paikallisottelulla. Nämä ottelut ovat aina tasaisia ja tiukkoja kamppailuja, jota myös lauantaille on lupa odottaa. Joukkue on nyt useamman viikon harjoitellut loman jälkeen laadukkaasti, Jonne Kunnas analysoi.

– Tärkeä saada pelillisesti ja tuloksellisesti hyvä startti syyskierrokselle ja siihen uskon täysin. PK-35 on pelannut vahvan alkukauden ja vaarallisuus on myös meillä hyvin muistissa. Laadukas joukkue, joka pystyy tuottamaan vaaraa monella eri tavalla. Meille tärkeää on, että olemme hyviä pallon kanssa ja löydämme erilaisia reittejä edetä maalintekotilanteisiin, sekä huolehdimme tasapainosta, jotta voimme estää nopeat vastahyökkäykset.

HJK – PK-35
Lauantaina 23.7.2022 klo 15.00
Bolt Arena
Kansallinen Liiga