Maaria Rothille jatkosopimus

HJK:n puolustuksen avainpelaajiin kuulunut Roth pelaa myös tulevalla kaudella sinivalkoisissa.

22-vuotias Roth aloittaa kolmannen kautensa HJK:n riveissä. Hän pelasi mestaruuskaudella 21 Naisten Liigan ottelussa yhteensä 1632 minuuttia.

– Jatkan mielelläni pelaamista Klubissa, eikä sitä tarvinnut miettiä sen enempää. Sain etenkin loppukaudesta paljon vastuuta ja koin saavani useita onnistumisia. Olen ottanut pelaajana askeleita eteenpäin jo nyt, mutta Klubissa on hyvät edellytykset myös kehityksen jatkuvuudelle.

Vuodesta 2015 Naisten Liigassa pelannut Roth odottaa innokkaana tulevaa kautta.

– Ensi vuoden UWCL-pelit tuovat lisämotivaatiota treenaamiseen. Uskon myös, että koko joukkueen hyvä tekeminen johtaa positiivisiin tuloksiin myös tulevaisuudessa.