Mimmi Nurmela: Kiitos Klubi!
Mimmi Nurmela siirtyy Damallsvenskanissa pelaavan Växjö DFF:n riveihin. Kirjeessään Mimmi muistelee viittä HJK:ssa viettämäänsä vuotta.
Olen äärimmäisen kiitollinen, onnellinen ja ylpeä siitä, että viimeiset viisi vuotta olen saanut kutsua tätä paikkaa kodikseni. Olen saanut olla osa jotain suurempaa ja merkityksellistä, jotain joka on tuonut valtavasti iloa ja oppia elämääni. Olen saanut etsiä ja löytää itseni sekä palon jalkapalloon. Minua on haastettu ja puskettu eteenpäin, mutta myös tuettu ja rohkaistu niin ihmisenä kuin pelaajana. Ympärilläni on ollut ihmisiä, jotka aidosti välittävät ja tekevät työtä pyyteettömästi isolla sydämellä. Olen kiitollinen jokaisesta kohtaamisesta, keskustelusta ja opista, mitä olen klubilaisena saanut kanssanne jakaa.
Päällimmäisinä muistoina klubivuosistani mieleeni jäävät tuplamestaruuden ja muiden upeiden taisteluvoittojen lisäksi ne mahtavat yhteiset arkiset hetket, kun on vedetty preseasonin juoksuja viimeisillä voimilla, etsitty kadonneita palloja kaatosateessa ja naurettu kippurassa huonoille vitseille.
Nyt on tullut aika ottaa seuraava askel urallani. Tässä hetkessä tuntuu oikealta päätökseltä siirtyä ulkomaille pelaamaan. Olen jo pitkään seurannu Ruotsin pääsarjaa Damallsvenskania, ja haaveillut pääseväni sinne pelaamaan. Kun minulle avautui tämä mahdollisuus siirtyä Växjö DFF:ään, siihen oli tartuttava.
Haluan kiittää rakkaita joukkuetovereitani, timanttista staffia, huippuja faneja sekä jokaista upeaa klubilaista, joiden kanssa olen saanut jakaa arkea Töölössä. Te olette tehneet klubivuosistani ikimuistoisia.
Klubilla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.
Parhaimmat tsempit alkavaan kauteen, LVV!!🔥
❤: Mimmi