Mollivoittoinen vierailu Vantaalla

HJK kärsi 3-0 tappion Myyrmäen sumuisessa illassa.

HJK aloitti ottelun pirteästi ja sai hankittua kulmapotkun jo puolentoista peliminuutin kohdalla. Vieraat hallitsivat pallollisesti, mutta TiPS loi ensimmäisen vaarallisen tilanteen 10. minuutin kohdalla. Klubipelaajat viittoivat turhaan paitsioita, mutta hetken boksipingiksen jälkeen pallo saatiin kuitenkin siivottua väljemmille vesille.

HJK:n paras maalintekopaikka syntyi ottelun 28. minuutilla. Essi Sainio syötti Nea Lehtolan oikealta läpi ja tämä laittoi matalan syötön maalin eteen. Emmaliina Tulkin liuku pallosta meni muutamia senttejä ohi. Hetkeä myöhemmin Lehtola pääsi laukomaan Hanna Ruohomaan keskityksestä, mutta veto suuntautui maalin sivuverkkoon.

TiPS iski johtomaalin juuri ennen ensimmäisen jakson loppua. Klubipuolustus purki Emmi Sirenin keskityksen huolimattomasti ja Jenna Topra pääsi laukomaan boksiin jääneen pallon vapaasti maaliin.

Toisella jaksolla Myyrmäen stadionille laskeutui sankka sumu, eikä Klubin iltapuhde helpottanut. TiPS tuplasi johtonsa 59. minuutin kohdalla: Elli-Noora Kainulainen murtautui vasemmalta laidalta keskityspaikkaan ja E. Siren laukoi pallon maaliin.

74. minuutin kohdalla Klubi sai vapaapotkun noin 30 metristä. Erikoistilanne päätyi Riina Isokäännän hyppysiin ja kotijoukkue iski kaksi minuuttia myöhemmin pelin 3-0. HJK pyrki nostamaan tappiotilanteessa vielä painetta ylös, mutta ei onnistunut oikein saamaan kunnollista kirivaihdetta päälle.

– TiPS oli tänään parempi. Emme saaneet alun jälkeen prässiämme toimimaan riittävän laadukkaasti oikein millään osa-alueella. Myös omassa pallollisessa pelissä pitää pystyä tuottamaan enemmän uhkaa ja vaarallisia tilanteita kuin viime peleissä. Nyt käännämme katseet kohti keskiviikon Valur-ottelua, jossa odotan meiltä isoa tasonnostoa, totesi päävalmentaja Jonne Kunnas.

TiPS – HJK 3-0 (1-0)
42. Jenna Topra
59. Emmi Siren
76. Jenna Topra

Avauskokoonpano:
Anna Koivunen
Mimmi Nurmela
Maaria Roth
Nea Lehtola
Elina Myllymäki (62. Alexa Genas)
Kristina O’Donnell (77. Ella Pesonen)
Linda Ruutu
Essi Sainio
Katariina Kosola
Emmaliina Tulkki
Hanna Ruohomaa (61. Eveliina Parikka)

Vaihdossa: Kork, Pietikäinen, Rinkinen, ja Burton.

Valokuva: Mira Lönnqvist