Naisille tappio kotikentällä

GBK Kokkolasta haki kauden avausvoittonsa Naisten liigassa ja nitisti klubittaret lukemin 1-3(1-1). HJK ei saanut peliään toimimaan laisinkaan ja rajusti taistellut kokkolalaisryhmä antoi karvaan muistutuksen kotijoukkueelle; jokainen piste on ansaittava kentällä.

Aiemmin kauden aikana hyvin toiminut puolustuspeli ontui koko joukkueelta ja valmentaja Maria Virolainen oli luonnollisesti pettynyt omiensa esitykseen, mutta ei päästänyt itseäänkään helpolla.

  • Kaikki kunnia GBK:lle ansaitusta voitosta, mutta kyllä tämä peli meiltä oli kauden pohjanoteeraus.

Emme saaneet omaa peliämme toimimaan ja ennenkaikkea puolustamisemme oli heikolla tasolla koko kentän alueella. Kyllä tässä täytyy myös valmentajan miettiä miksi emme onnistuneet joukkueen valmistamisessa sarjan jatkumiseen tämän paremmin.

Pitkään ei auta murehtia, sillä seuraava ottelu on jo keskiviikkona 31.7. Tuolloin HJK kohtaa Suomen Cupin ottelussa MPS:n.

  • MPS on pelannut hyvän kauden ja varmasti he tulevat nälkäisenä otteluun. Uskon kuitenkin oman joukkueemme myös tulevan kentälle voitontahtoisena ja halukkaana jatkamaan taivalta Suomen Cupissa, päättää Virolainen.

Suomen Cup MPS-HJK ke 31.7 klo 19.00 Tapanila.