Naisten kausi päätökseen – pronssijuhlat!

HJK kohtasi lauantaina kauden päätösottelussaan Turun Palloseuran Töölön pallokentällä. HJK hoiti kauden viimeisen ottelunsa ryhdikkäästi ja ammattimaisesti jättäen TPS:n vaille mahdollisuuksia. Ottelu päättyi HJK:n 5-0 – voittoon. HJK on kauden 2012 Naisten Liigan pronssimitalisti.

HJK:n avausmaali tuli hieman ennen puolen tunnin täyttymistä. HJK oli painostanut koko ottelun alun, muttei ollut pystynyt murtatutumaan parhaisiin maalipaikkoihin. Pallo pelattiin läpisyöttönää rangaistusalueen oiekaan reunaan, josta Marianna Tolvanen juoksi sen kiinni ja sijoitti pallon maalin vasempaan reunaan.

Avausjaksolla ei nähty enempää maaleja. Ottelu kulki samoilla urilla koko jakson: HJK hallitsi peliä, muttei päässyt riittävän vaarallisiin tilanteisiin tehdäkseen maaleja.

Toista jaksoa oli kulunut noin kymmenen minuuttia, kun Klubi iski toisensa. HJK sai kaksi kulmapotkua peräkkäin, joista toinen poiki maalin. Marianna Tolvanen sai pallon rangaistusalueen keskellä ja potkaisi sen verkon perille.

HJK:n kolmas osuma tuli 20 minuuttia ennen ottelun päätöstä. Pallo pelattiin korkeana rangaistuboksiin, jossa Satu Kruus odotti valmiina. Pallo tavoitti Kruus’n pään ja verkot soivat jälleen.

Neljäs osuma tuli rangaistuspotkusta. Anna Vlasoffia rikottiin boksissa. Marianna Tolvanen otti vetovastuun ja vei Klubin vaivatta 4-0 – johtoon. Maali oli Tolvaselle iltapäivän kolmas.

Klubille ei neljä maalia riittänyt. Vaihdosta puoliajalla kentälle tullut Veera Vartiainen pääsi pallon n. 20 metrin päässä maalista. Vartiainen lähti itsevarmasti laukomaan kaukaa ja korkeana lähtenyt veto upposi komeasti maalin takanurkkaan.

HJK – TPS 5-0 (1-0)

1-0 Marianna Tolvanen 28′
2-0 Marianna Tolvanen 54′
3-0 Satu Kruus 68′
4-0 Marianna Tolvanen 76′
5-0 Veera Vartiainen 82′

HJK:n avauskokoonpano:

Vera Varis (mv), Kati Hakala, Laura Kivistö, Tiina Saario, Marianna Tolvanen, Nora Heroum, Emma Koivisto, Satu Kruus, Jaana Lyytikäinen, Ella Rinta-Filppula, Lotta Peitsi.

Vaihtopelaajat:

Enna-Sofia Halonen (mv), Iida Muinonen, Veera Vartiainen, Anna Vlasoff.

Vaihdot:

46′ Ella Rinta-Filppula -> Anna Vlasoff
46′ Lotta Peitsi -> Veera Vartiainen
46′ Kati Hakala -> Iida Muinonen
73′ Vera Varis -> Enna-Sofia Halonen