Otteluennakko: ONS – HJK 7.6.

Yöjuna vie HJK:n Naiset lauantaiksi Ouluun, jossa vastassa on toista kertaa viikon sisään ONS. Ensimmäisessä kohtaamisessa Helsingissä Klubi otti vakuuttavan 3-0 -voiton venyttäen pisteputken kolmeen otteluun ja nostaen HJK:n sarjan kahdeksannelle sijalle. Jessi Hietasen, Ella-Rosa Huuskon ja Iina Salmen osumat riittivät voittoon kotikentällä, mutta pitkä reissu voi vielä muuttaa asetelmia vieraspeliin.

– Matka on tietenkin ensimmäinen haaste. Kokemusta yöjunan jälkeisestä pelaamisesta ei ole, joten on vaikea sanoa miten se vaikuttaa. Meillä on hyvä voitto alla, mutta ottelu ei ollut ehkä niin selvä kuin 3-0 -lukemat kertovat. Paremmalla tuurilla oululaiset olisivat hyvin voineet tehdä maalin. Kotonaan he tekevät varmasti kaikkensa voiton eteen, ja vastaan tulee tosi aggressiivinen ja ahkerasti töitä tekevä joukkue. Viime vuonna hävisimme siellä, eikä helppoa peliä tule nytkään, muistutti päävalmentaja Maria Virolainen.

Kauden alun vaikeuksien jälkeen Klubi on noussut taistelemaan paikasta yläloppusarjassa, johon sarjan kuusi parasta joukkuetta jatkavat. Tällä hetkellä kuudenteen sijaan on matkaa neljä pistettä ja tasaisen sarjan ristiin pelaaminen mahdollistaa vielä nousun kohti sarjan kärkikahinoita. Tavoite lauantain pelistä on yksinkertainen.

– Voittamaan lähdetään. Meillä on kahden ja puolen viikon tauko huomisen jälkeen, joten kaikki laitetaan peliin. Tunnemme omat kykymme ja viikon takaa myös vastustajan. Kolmea pistettä metsästämme. Loppusarja on tietenkin tavoitteena. Alun kompuroinnilla on tietenkin merkitystä, mutta jos pelaamme hyvin ja onnistumme nitistämään pahimmat vastustajamme, niin miksei meillä olisi mahdollisuudet vielä taistella jopa mitalista. Sarja on tasainen ja monella joukkueella on vielä hyvät mahdollisuudet, totesi Virolainen.

Uusia loukkaantumisia joukkue ei ole kärsinyt, Tessa Auvinen ja Veera Viitikko ovat edelleen poissa pelistä loukkaantuneena. Täysi vahvuus tarkoittaa vaikeita valintoja päävalmentajalle, sillä vain 14 pelaajaa lähtee mukaan Ouluun.

ONS – HJK lauantaina 7.6. kello 14.30 alkaen Arina Areenalla, Oulussa.