PK-35 asettuu vastaan kärkikamppailussa Myyrmäessä

Kauden aiempi kohtaaminen pelattiin keväällä Talin hallissa. Huhtikuussa pelattussa ottelussa HJK oli parempi maalein 3-2, voittomaalin iski Maiju Mutikainen tuomarin antamalla lisäajalla. Se onkin PK-35:n ainoa tappio tällä kaudella. HJK ei ole vielä hävinnyt kertaakaan, mutta tasapelejä on kertynyt jo neljä.

Mestaruuden kannalta ottelu on molemmille joukkueille tärkeä. Pistemenetyksiin ei kummallakaan olisi varaa.
-Joukkue on odottanut tätä kohtaamista pitkään ja uskon että muutkin seurat ovat lopputuloksesta hyvin kiinnostuneita. Jos pystymme lyömään PK-35:n, niin Liiga pysyisi varmasti loppuun asti tasaisena, kertoo HJK:n päävalmentaja Jutta Rautiainen.
PK-35:n Valmentajavelho Timo Lounio on saanut ryhmänsä hyvään iskuun.
-PK-35:n peli on kulkenut ja heillä on henki pällä. Se on tällä hetkellä sarjan ykkössuosikki, mutta jos saamme peimme kulkemaan alusta asti, niin meillä on mahdollisuus horjuttaa heitä, Rautiainen miettii.
HJK pääsee pitkästä aikaa peliin ilman mainittavia loukkaantumishuolia.
-Me saamme hyvän porukan jalkeille, ja pelaajia ei paljoa tarvitse tällaiseen otteluun motivoida. Näitä otteluita varten tätä hommaa tehdään. Lauantaina ei mennä sata vaan tuhat lasissa koko peli. Valmistautumisen kannalta kaikki mahdollinen on tehty.
-Viime matsissa kannattajat olivat loistavia, oli tosi hyvä fiilis kun laulu raikui läpi taistelun. Jos muutamasta katsojasta saadaan irti tuollaista niin mitäpä jos Forzalaisia saataisiin Vantaalle vielä pari enemmän, Jutta kiittelee klubikannattajia.
PK-35 Vantaa – HJK, Myyrmäen ISS-Stadion lauantaina kello 15:00