Voitto sarja-avauksesta!

HJK kaatoi Kansallisen Liigan avauspelissään lauantaina Jyväskylän Pallokerhon maalein 4-1 (1-1). 

KL HJK-JyPK 170421

HJK aloitti pelin hyvin ja loi heti ensimmäisistä minuuteista lähtien hyvää painetta vierasjoukkueen maalille. Peliä oli pelattu viisi minuuttia, kun Veera Hellman murtautui hyvin boksiin ja JyPK-puolustus joutui kaatamaan hänet rangaistuspotkun arvoisesti. 11-metrisen ampui varmasti verkon perukoille kapteeni Linda Ruutu
 
Maalin jälkeen ote säilyi edelleen vahvasti Klubilla. 15. minuutin kohdalla HJK sai toisen rangaistuspotkun, kun Vilma Hakala kaadettiin. Tällä kertaa JyPK:n maalivahti Fanny Söderström kuitenkin torjui Ruudun laukauksen. 
 
1-0-tilanteessa Klubilla oli useita maalipaikkoja. Annika HuhtaRia KarjalainenDaniela Tolonen ja Katariina Kosola pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta tuloksetta. 
 
36. minuutin kohdalla JyPK pääsi hyökkäämään oikeastaan ensimmäistä kertaa ja heti syntyi myös tasoitusmaali. Asialla oli Riikka Lilja, joka vastahyökkäyksen jälkeen nosti pallon HJK-maaliin.  
 
Jakson lopussa JyPK:n Claire Oates laukoi vielä hyvin, mutta Annika Laihanen venyi hyvään torjuntaan. Toisessa päässä Huhta pääsi myös vielä kokeilemaan, mutta ensimmäisellä jaksolla ei lisää maaleja enää nähty ja näin tauolle mentiin HJK:n selvästi hallinnasta huolimatta lukemissa 1-1. 
 
Toisella jaksolla pelin henki jatkoi samanlaisena kuin ensimmäisellä jaksolla: HJK hallitsi ja JyPK puolusti matalalla koko joukkueena.  
 
Heti toisen jakson alussa Klubi loi hyvän maalipaikan, kun Maaria Roth pääsi yrittämään Huhdan kulmapotkusta. Maalintekoa pääsivät seuraavaksi yrittämään Huhta kahdesti, Hellman, Karjalainen ja Kosola, mutta tilanne säilyi entisellään. 
 
64. minuutin kohdalla HJK onnistui vihdoin maalinteossa. Hyvin rakennellun hyökkäyksen jälkeen Karjalainen syötti ja Ruutu laukoi pallon voimalla 20 metristä tolpan viereen. Näin Klubi siirtyi ansaittuun 2-1-johtoon.
 
Hetkeä myöhemmin Klubi onnistui jälleen. Tällä kertaa asialla oli Vilma Hakala, joka laukoi boksin sisältä irtopallon JyPK-maaliin. Vahvan esityön osumaan teki pallosta hyvin taistellut Karjalainen. 
 
88.minuutin kohdalla HJK iski neljännen maalinsa. Ilona Walta eteni hyvin laidalta ja keskityksen ohjasi maaliin Silja Jaatinen
 
Osuma jäi pelin viimeiseksi, joten Klubi voitti pelin näin maalein 4-1. 
 
– Tämä oli todella tärkeä voitto ja olen iloinen pelaajista, sillä he jaksoivat maltillisesti liikuttaa vastustajan erittäin syvällä ollutta muotoa ja sitä kautta hakea ne maalipaikat, päävalmentaja Jonne Kunnas sanoi pelin jälkeen. 
 
– Tästä on hyvä jatkaa pelaamisen kehittämistä ja valmistautua seuraavaan peliin, Kunnas jatkoi viittasi tulevan perjantain TiPS-peliin. 
 
HJK:n pelaajista liigadebyytin lauantaina tekivät avauskokoonpanossa pelanneet Daniela Tolonen ja Veera Hellman sekä vaihdosta kentälle tulleet Silja Jaatinen, Jasmin Mansaray ja Ilona Walta. 
 
– Tämä oli tietysti myös hieno asia ja siitä voi olla iloinen. He suoriutuivat hyvin tänään ja vaihdosta tulleet toivat hyvän lisän meidän pelaamiseemme. Tämä kertoo hyvin meidän laajasta materiaalista, päävalmentaja iloitsi. 
 

HJK – JyPK 4-1 (1-1) 
7. 1-0 Linda Ruutu rp. 
37. 1-1 Riikka Lilja 
65. 2-1 Ruutu 
69. 3-1 Vilma Hakala 
88. 4-1 Silja Jaatinen 

 
Kokoonpano: 
Annika Laihanen 
Maaria Roth  
Mimmi Nurmela 
Ella Burton (74.Ella Pesonen) 
Linda Ruutu 
Annika Huhta 
Katariina Kosola 
Vilma Hakala (89.Jasmin Mansaray) 
Daniela Tolonen (46. Silja Jaatinen) 
Ria Karjalainen 
Veera Hellman (79.Ilona Walta) 
 
Vaihdossa: Ella Kelloniemi, Nea Silvola, Linda Räisänen