Yleisö auttoi HJK:n tasoihin – junioreita palkittiin

HJK pysyi taistelussa sarjan kärkipaikasta nousemalla kahden maalin takaa-ajoasemasta rinnalle kahteen otteeseen. NiceFutis johti tauolla 2-0 Netta Hannulan ja Brooke Barbuton maaleilla. Yli 300-päisen yleisön eteen asteli toiselle puoliajalle sisuuntunut HJK. Klubi sai iskettyä heti jakson alussa kavennuksen, kun vaihdosta puoliajalla tullut Kaisa Collin viimeisteli lukemiksi 1-2.

Vierailijat karkasivat uudelleen kahden maalin johtoon heti kavennuksen jälkeen, kun Sofia Viitala laukoi pallon kotijoukkueen maaliin. Klubi osoitti kuitenkin sisukkuutta ja yleisön kova kannustus auttoi HJK:n kiriin ja lopulta kotijoukkue nousi 3-3 tasapeliin Laura Hyvösen ja Collinin illan toisella maalilla.

-Oli hyvin yleisöä ja sen tuki auttoi meitä paljon. Toivottavasti jatkossakin tulee yhtä paljon yleisöä, sillä sen tuki auttoi meidät laittamaan kaikkemme peliin, kommentoi HJK:n päävalmentaja Maria Virolainen.

Joukkueensa esitykseen Virolainen ei ollut täysin tyytyväinen.

-Terävyys puuttui, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Joukkuepuolustus toimi ihan hyvin, mutta virheitä tuli 1vs1 tilanteissa puolustuspäässä. Hävisimme liikaa kaksinkamppailuja, joiden seurauksena jouduimme ongelmiin omalla alueella.

HJK:n seuraava peli on jo sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Kokkolaan, jossa se kohtaa KokkolaF10:n joukkueen. Naisten alajatkosarjassa toisena oleva Klubi on tällä hetkellä 22 pisteessä, kolme pistettä NiceF:ää perässä. Kokkola on HJK:ta neljä pinnaa perässä ja joutuu vielä kamppailemaan sarjapaikkansa puolesta hävittyään ONS:lle viikolla 1-7 lukemin.

-Kokkolalla on varmasti iso näytönpaikka ONS-pelin jälkeen. Tuollaisen pelin jälkeen haluaa aina heti kasvojenpesun ja sitä he varmasti meitä vastaan yrittävät. Myös siinä mielessä tärkeä peli Kokkolalle, että he joutuvat tosissaan vielä pelaamaan sarjapaikkansa puolesta. Näillä lähtökohdilla on turha odottaa helppoa ottelua, vaan meidän pitää ehdottomasti onnistua hyvin jos haluamme Kokkolan voittaa, painottaa Virolainen.

Ottelun jälkeen kentällä järjestettiin tapahtuma, jossa palkittiin ansioituneita pelaajia kaikista HJK:n tyttöjoukkueista. HJK ry:n valmennuspäällikkö Sanna Malaska kehui tapahtumaa ja sen tunnelmaa.

-Upea tapahtuma, paikalla oli noin 300 HJK-tyttöjunioria kannustamassa ja nauttimassa pelistä sekä yhteisolosta. Tällaiset tapahtumat ovat todella tärkeitä seurayhteisön kannalta ja tulevaisuudessa pyrimme järjestämään näitä vuosittain. On tärkeää, että meidän tyttöpelaajat saavat esikuvia omista naispelaajistamme ja tänä vuonna olemme ottaneet taas harppauksen tässä asiassa eteenpäin. Tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä sen kannalta, Malaska mietti tapahtumasta.

HJK-NiceF 3-3 (0-2)

HJK:n maalit: Collin (48′ , 56′) ja Hyvönen (52′)

HJK avauskokoonpano: Perasto, FrontJe, Alakomi (46. Pyhäjärvi), Viitikko, Jukarainen (46. Collin), Paajonen, Huhtamo, Ludemann, Hyvönen, Hietanen (65. Saastamoinen), Salmi.

Vaihdossa: Rinta-Filppula, Auvinen, Mäki, Matikainen

HJK:n seuraava ottelu, KokkolaF10-HJK pelataan Kokkolassa sunnuntaina 5.10. kello 15:00.