Iso festivaali Boltilla ja Saharassa kesäkuussa – tuotot ohjataan HJK:n oman Klubitalon rakentamiseen!
Helsinki City Festival saapuu Töölöön kesäkuun puolivälissä.
Bolt Arenalla ja Saharan kentällä järjestetään 14.–15. kesäkuuta Helsinki City Festival. Muun muassa Haloo Helsingin, Nylon Beatin ja Gettomasan tähdittämä festari tavoittelee Töölöön molempina päivinä noin 15 000 kävijää.
Festarin vuoksi Bolt ja Sahara ovat pois jalkapallokäytöstä noin viikon ajan 11.6.–17.6. Se kirpaisee hetkellisesti Klubin treeniolosuhteita, mutta pitkävaikutteinen palkinto odottaa.
– Saamme luonnollisesti tilojen käytöstä korvauksen. Olemme päättäneet, että korvauksen tuotto ohjataan seuran oman Klubitalon rakentamiseen oman Pajamäen junnukenttämme kylkeen, HJK ry:n toiminnanjohtaja Veli-Matti Rinnetmäki kertoo.
– On hienoa, että urheilu ja kulttuuri voivat elää rinnakkain ilman vastakkainasettelua ja toisiaan tukien. Arenayhtiön lähivuosien tavoitteena on tuottaa suuria konsertti- ja festivaalitapahtumia, joiden avulla paitsi ylläpidämme ja parannamme nykyisiä HJK:n treeniolosuhteita myös kerrytämme pottia tuleviin hankkeisiin. Töölössä on siis valjastettu kulttuuri tuottamaan lisää hyvää sen oman itseisarvon ja tärkeyden lisäksi, HJK Oy:n kaupallinen johtaja Sirja Luomaniemi toteaa.
Luomaniemi heittää samalla positiivisen haasteen Helsingin kaupungin suuntaan.
– Toiveenamme on, että HJK ja kaupunki voisivat yhdessä toteuttaa ja luoda Bolt Arenalle edellytykset urbaanille tapahtuma-alueelle, joka toimiessaan tuottaa resursseja myös lasten ja nuorten liikunnan tueksi.
Helsinki City Festivalin lisäksi Töölö kuhisee kesäviikonloppuna, sillä jäähallin kupeessa vietetään samaan aikaan Sideways-festivaalia.