Kimmo J. Lipponen jatkaa HJK ry:n hallituksen puheenjohtajana

HJK ry:n syyskokous on valinnut hallituksen nykyisen puheenjohtajan Kimmo J. Lipposen jatkokaudelle. Varapuheenjohtajana jatkaa Ossi Määttä.

HJK:n kaupunginosa-, akatemia- ja iltapäivätoimintaa sekä naisten kilpatoimintaa organisoivan HJK ry:n syyskokous on valinnut uuden hallituksen. HJK ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa tehtävään vuosi sitten valittu Kimmo J. Lipponen.

Siviilityössään Pohjoismaiden suurimman yritysvastuuverkoston FIBSin toimitusjohtajana työskentelevä Lipponen valittiin vastikään myös Palloliiton hallitukseen.

– Haluan kiittää jäsenistöä luottamuksesta. Seuran pitkä historia, toiminnan laajuus ja kunnianhimon taso pitävät mielen nöyränä ja jalat maassa. Meillä on suuri vastuu pelaajille, perheille ja koko helsinkiläiselle ja suomalaiselle jalkapalloyhteisölle. Haluamme olla tämä vastuun arvoisia ja kasvattaa hyviä pelaajia ja ihmisiä, Lipponen kiteyttää.

Tulevaa vuotta kohti lähdettäessä hallitustyöskentelyssä, koko muun Klubin tapaan, korostuvat kaksi teemaa.

–Kaikki työ Klubissa, niin hallituksessa kuin operatiivisessa johdossakin, tehdään kenttätason toiminnan tukemiseksi. Kentillä ja kerhoissamme tapahtuvan toiminnan tulee tuoda arvoa jäsentemme elämään. Me haluamme olla mahdollisimman aktiivinen hallitus ja olla myös itse kentän laidalla edesauttamassa tätä, Lipponen painottaa ja jatkaa:

– Samalla kannamme vastuuta seurayhteisön strategisesta suunnasta. Meillä on suuri yhteisö, jonka haluamme pitää mahdollisimman elinvoimaisena ja yhdenvertaisena. Emme ole vielä valmiita, mutta tavoitteenamme ja suuntanamme on aidosti yhteen toimiva yksi Klubi.

Uutena jäsenenä HJK ry:n hallitukseen nousee Ville Loppinen. Samalla hallituksesta jää pois monivuotinen jäsen Jari Turpeinen.

HJK ry:n hallitus

Kimmo Lipponen, puheenjohtaja
Ossi Määttä, varapuheenjohtaja
Olli-Pekka Lyytikäinen
Heidi Puolitaival
Jorma Vertainen
Kati Ihamäki
Tomi Lod
Ville Loppinen