HJK Klubi 04 jäi tasapeliin

Vaisuhko HJK Klubi 04 sai tyytyä kotiavauksessaan tasapeliin TPV:n kanssa.

Joonas Rantanen - HJK Helsinki
Joonas Rantanen, päävalmentaja, HJK Klubi 04

HJK Klubi 04 vs TPV 0–0

HJK Klubi 04:n Kakkosen kotiavaus Tampereen Palloveikkoja vastaan lauantaina Bolt Arenalla päättyi 0–0 pistejakoon.

Ensimmäinen puoliaika

Toistaiseksi viimeisen kerran ilman yleisöä käyty kamppailu pelattiin helteisissä olosuhteissa. Vaikka ottelun alkamisajankohta oli klo 20.00, lämpötila oli pelin alkaessa 28 astetta. Pääkatsomon puoleinen kenttäpuoli oli kuitenkin avausvihellyksen aikaan jo kokonaan varjossa. Klubin aloituskokoonpano oli seuraavanlainen: Maalissa avasi Mathias Ahlblad. Puolustuslinjassa pelasivat oikealta Kalle Wallius, Väinö VehkonenLeo Ussher ja Juho Lehtiranta. Keskikentän pohjaa miehitti kapteenin nauhaa kädessään kantanut Chris James, jonka yläpuolella olivat Saku Heiskanen ja Nooa Laine. Laitapelaajina aloittivat Samuel Anini Junior sekä Elmeri Hirvonen. Kärjessä oli Kai Meriluoto.

Ottelu alkoi kotijoukkueelta varsin tahmeasti, paljon helppoja pallonmenetyksiä ja vääriä valintoja. Kun vierasjoukkue vaikutti alkuminuuteista lähtien aloitteellisemmalta, ensimmäiset 20 minuuttia mentiin selkeästi punavalkoisen joukkueen tahdittamana. Joukkueen paras paikka tuli jo muutaman minuutin pelin jälkeen, kun Erkka Helminen pääsi Leo Ussherin pallonmenetyksen jälkeen laukomaan lähietäisyydeltä, mutta Mathias Ahlblad venyi pallon eteen erinomaisesti. 

Vaikka HJK Klubi 04 pääsi avausjakson puolivälin jälkeen ehkä hiukan paremmin peliin mukaan, TPV oli ensimmäisen 45 minuutin aikana kokonaisuutena parempi joukkue. Vierasjoukkueen hallinnasta kertovat myös neljä kulmapotkua, joista yhden jatkotilanne suuntautui vain hiukan nollanelosen takatolpan ohi. Isäntien vaarallisimmat tilanteet tulivat puolinopeista hyökkäyksistä, joista parhaat mahdollisuudet aukesivat Samuel Anini Juniorille, joka ei ehkä kuitenkaan ollut ratkaisupaikoissa riittävän röyhkeä ja aggressiivinen.

Isäntien tilastotapahtumat rajoittuivat toisen topparin Leo Ussherin loukkaantumiseen sekä kapteeni Chris Jamesin keltaiseen korttiin. Ussherin tilalle tuli 27. minuutilla Arttu Eerola. James puolestaan rikkoi avausjakson loppuminuuteilla vaarallisessa paikassa rangaistusaleen lähellä varoituksen arvoisesti. TPV ei saanut tilanteesta seuranneesta vapaapotkusta aikaiseksi vaarallista suoritusta.

Toinen puoliaika

Toinen puoliaika oli nollaneloselta jonkin verran parempi; joukkue piti pallosta paremmin huolta ja sai tämän seurauksena luotua joitakin maalintekopaikkoja pitkistäkin hyökkäyksistä. Kärjessä koko kamppailun pelanneella Kai Meriluodolla oli muutama kohtuullinen tilanne viedä isännät johtoon, mutta huippulaatu puuttui viimeistely-yrityksistä tällä kertaa. Aivan ottelun loppuhetkillä Väinö Vehkosta pidettiin kiinni TPV-maalin lähellä tavalla, joka vaikutti sinivalkoisin silmälasein rangaistuspotkun arvoiselta rikkeeltä. Erotuomari Juuso Vuorinen näki kuitenkin tilanteen toisin, ja näin kamppailu päättyi maalittomaan pistejakoon. Toisen jakson myönteisin huomio kotijoukkueesta liittyi vaihtopelaajien energiseen sisääntuloon; varsinkin Denis Cukici ja Rico Finnäs voivat olla iltapuhteeseensa tyytyväisiä.

Päävalmentaja Joonas Rantasen mukaan joukkueen peliesitys ei tällä kertaa tyydyttänyt.

– Kokonaisuutena ottelu oli pettymys. Pelimme rakenne ei ollut aivan lyhyitä hetkiä lukuun ottamatta riittävän hyvä, ei sen enempää hyökätessä kuin puolustettaessakaan. Pelaajiemme etäisyydet olivat huonoja ja sijoituimme välillä vääriin paikkoihin. Tämä johti mm. siihen, että me menetimme todella paljon palloja. Kun puolustusorganisaatiommekin oli huonoa, pelin virta ei ollut meidän puolellamme. Maallikkotermein pelimme ei ollut missään vaiheessa jouhevaa.

– Toisella puoliajalla pystyimme parantamaan vähän. Näin saimme luotua vastustajaan päätyyn varsinkin lopussa vähän painetta. Yhteenvetona toteaisin, että saimme pelistä paljon hyvää oppia. Uskon, että meille tulee paljon tämän kaltaisia pelejä vastaisuudessakin. Meidän on vain oltava parempia niin joukkueena kuin yksilöinäkin. Myönteistä oli se, että pidimme taas oman maalimme puhtaana. Se oli seurausta mm. siitä, että suojelimme maaliamme kohtuullisen hyvin. Toisaalta vaikeuksistamme huolimatta me pystyimme luomaan aika monta kohtuullisen hyvää maalintekopaikkaa. Myös vaihtopelaajamme esiintyivät SalPa-pelin tapaan pirteästi, Rantanen analysoi.

HJK Klubi 04:n seuraava ottelu on ensi perjantaina Pukinmäessä Atlantis FC:tä vastaan klo 19.00.

HJK Klubi 04 vs TPV 0–0

HJK Klubi 04:n kokoonpano: Ahlblad  Wallius, Vehkonen, Ussher (Eerola 27., vaihtoon 74., tilalle Cukici), Lehtiranta (Finnäs 58.) – James (k), Heiskanen, Laine – Anini Junior, Hirvonen (Salomaa 58.), Meriluoto