HJK:n Espanjan leirin harjoitusvastustajat selvillä

HJK:n leiri ajoittuu jälleen maaliskuun alkuun ja osoitekin on sama kuin viime vuonna. Aurinkorannikon Marbellassa olosuhteet ovat otolliset hyvälle harjoittelurupeamalle erinomaisilla nurmikentillä.

– Leirimaisemat ovat tutut viime vuodesta, joten voimme turvallisin mielin lähteä matkaan. Ei tarvitse säätää kenttien tai majoituksen kanssa.

– Ja olosuhteethan Marbellassa ovat loistavat, Muurinen sanoo.

Espanjaan HJK suuntaa 18 kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin muodostaman tiiviin ryhmän kanssa. Kotimaahan jäävät loukkaantuneet sekä ylioppilaskirjoituksiin osallistuva Johannes Westö.

– Poisjäännit ovat tietenkin harmittavia, sillä leirillä joukkuehenki hitsaantuu perinteisesti tiukasti yhteen. Pääsemme kuitenkin matkaan hyvällä porukalla ja mittaamaan tasoamme kahta kovaa vastustajaa vastaan.

Viikon aikana raitapaidat pelaavat kaksi ottelua. Ensimmäisessä vastaan tulee Armenian sarjassa toiseksi yltänyt FC Mika (http://en.wikipedia.org/wiki/Mika_F.C.).

Toisessa pelissä vastustajaksi asettuu Venäjän toiseksi ylimmän sarjatason FC Volga Nizhny Novgorod (http://en.wikipedia.org/wiki/FC_Volga_Nizhny_Novgorod)

Armenialaisia vastaan ottelu pelataan tiistaina 9.3. ja venäläisiä vastaan maanantaina 15.3. Molemmat ottelut alkavat kello 16.00.

– Vastustajista meillä ei ole sen tarkempaa tietoa, mutta olen varma, että ne ovat meille erinomaisia vastustajia. Jonkin tämän tyylisen joukkueen saatamme saada vastustajaksi Mestareiden liigan karsinnoissa.

– Nämä ottelut ovat tietyllä tavalla samaa tasoa Moskova-turnauksen otteluiden kanssa ja antavat erittäin arvokasta kokemusta