Kiitos Akseli Pelvas!

HJK:n legendaarinen hyökkääjä Akseli Pelvas lopettaa pelaajauransa. Hän teki uransa aikana 110 maalia Klubin paidassa.

Katso Akseli Pelvaksen haastattelu!

HJK:n legendaarinen hyökkääjä Akseli Pelvas lopettaa pelaajauransa. Hänen voittamansa kahdeksan Suomen mestaruutta on saavutus, jota ei ihan pian rikota.

Akseli Pelvas, 32, aloitti jalkapalloilemisen Etelä-Espoon Pallossa noin viisi vuotiaana. Vuonna 2003 hän siirtyi HJK:n juniorijoukkueisiin ja 2005–2006 hän pelasi jo HJK Klubi 04:n riveissä. Kesäkuun lopulla 2007 Pelvas teki debyytin Veikkausliigassa ottelussa FC Interiä vastaan.

Pelvas edusti HJK:n miesten edustusjoukkuetta kahdesti, ensin 2007–2013 ja uudestaan 2016–2019. HJK:ssa hän voitti seitsemän mestaruutta vuosina 2009–2013 ja 2017–2018. SJK:ssa Pelvas juhli mestaruutta 2015. Suomen Cupia hän juhli tämän lisäksi kolme kertaa.

Vielä viime kaudella 2020 Pelvas edusti IFK Mariehamnia.

– Olisi tässä varmaan vielä jonkin verran virtaa riittänyt akussa, mutta kyllä tässä jo itsekin näki, että nyt on hyvä aika lopettaa ja katsoa uusia tuulia elämään, toteaa Pelvas videolla Sebastian Sorsanhaastattelussa.

Lopettamispäätökselle Pelvas näkee monia syitä.

– Isoimpana näen sen, etten enää välttämättä löydä tarvittavaa intoa. Tällä hetkellä se vaatii ison sitoutumisen ja vaatimustason. Todennäköisesti se vaatisi myös sen, että lähtee pidemmälle kotiseudultaan, mikä iän myötä on aina isompi kynnys.

Pelvas muistetaan ennen kaikkea HJK:n pelaajana, ja Klubista hänellä on mieluisat muistot.

– Ensimmäinen mestaruus vuonna 2009 omalla kohdallani HJK:ssa on yksittäinen sellainen, mitä on kiva muistella. Ensimmäisen kerran kun voittaa jotain isompaa, se on aina hienoa. Silloin myös nuorena poikana pääsin tekemään läpimurron liigatasolla, muistelee Pelvas.

– Myös 2011-kausi on sellainen, mitä erittäin mielellään muistelen. Silloin meillä oli huikee joukkue, tuplamestaruus ja Euroopassakin meni hyvin. Pystyin itse tekemään silloin 16 maalia suhteellisen pienellä peliajalla. Pidän sitä itse aika kovana suorituksena.

– Ja vielä kun tulin takaisin HJK:hon 2017 sain hyvin vastuuta ja tein tulosta. Silloinkin voitettiin tuplamestaruus. Totta kai nämä on sellaisia, mitä mielellään muistelen.

Akseli Pelvas on tunnettu juuri armoitettuna maalintekijänä. Hän teki HJK Klubi 04:n otteluissa 34 maalia ja 76 maalia kaikissa miesten edustusjoukkueen otteluissa, eli yhteensä 110 maalia Klubipaidassa.

– Se on varmaan jossain määrin synnynnäinen ominaisuus, siitä olen saanut aina isoimmat ”kiksit” ihan pienestä pitäen. Sitä on tykännyt tehdä ja sitä on halunnut harjoittaa. Synnynnäisten ominaisuuksien lisäksi se on myös treenaamista ja kovaa työtä. 

Akseli Pelvaksella on peliuran jälkeiset suunnitelmat selvillä, ja hän aikoo hakea kauppakorkeakouluun.

– Uskon, että talous- ja sijoitusalalta voin jatkossa löytää saman kaltaisia kokemuksia kuin urheilusta ja jalkapallosta. 

Pienen tauon jälkeen Pelvas uskoo, että klubiyhteisö tulee näkemään hänet myös jalkapallokatsomossa. 

– Olen täällä [Bolt Arenalla] viettänyt niin monta päivää elämästäni, ettei tämä paikka unohdu.

Kiitos Akseli Pelvas. Kaikesta.